Sisäisen yrittäjän motivointi ja palkitseminen
Vesavuori, Nina (2008)
Vesavuori, Nina
2008
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Tutkimuksen alussa perehdytään sisäisen yrittäjyyden teorioihin ja tämän jälkeen tutustutaan työntekijän motivointiin ja palkitsemiseen. Työn tarkoituksena on selvittää, mitä on sisäinen yrittäjyys ja kuinka sisäistä yrittäjää pitäisi tukea, motivoida ja palkita.
Tutkimus toteutettiin syksyllä 2006 haastattelemalla suomalaisen franchising-yrityksen henkilökuntaa ja yrittäjiä. Aiheisto kerättiin teemahaastatteluilla. Kvalitatiivinen aineisto koostuu kahdeksan haastatellun henkilön vastauksista. Haastatellut henkilöt työskentelevät yrityksessä erilaisissa tehtävissä, heillä on erilaisia koulutustaustoja ja he toimivat eri puolilla Suomea.
Tulokset osoittavat, että kaikki haastateltavat näkivät sisäisen yrittäjän henkilönä, joka toimii yrittäjämäisesti toisen palveluksessa. Organisaatio, jossa sisäinen yrittäjä pääsee ’loistamaan’ on joustava, luottaa työntekijöiden osaamiseen ja antaa heille mahdollisuuksia kasvaa omassa roolissaan. Esimiehet ovat valmentajia, jotka haastavat sisäistä yrittäjää yrittämään parhaansa ja toimivat itse esimerkkinä alaisilleen. Esimies myös tukee alaisiaan ja auttaa hiomaan uusia ideoita valmiiksi ennen kuin ne esitellään muille tai viedään toteutukseen. Johtamisessa täytyy suosia avoimuutta, jotta perusteet toiminnalle ovat kaikkien tiedossa ja näin voidaan välttää esiintyvää kateutta.
Sisäisen yrittäjän motivaatio on pääasiassa ihmisestä itsestään lähtevää. Onnistumiset, tavoitteiden saavuttaminen ja uuden luominen olivat tärkeimmät motivaation lähteet. Sisäistä yrittäjää palkitessa pitää ottaa huomioon tulos, jota hän on työllään saavuttanut. Parhaiksi palkkioiksi nousivat uudet haasteet, uuden oppiminen ja esimiehen antama palaute.