Organisatorinen resilienssi hyvinvointivaltion johtamisessa : Tapaustutkimus työeläkejärjestelmän kestävyydestä
Pysyvä osoite
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tässä tutkielmassa tarkastellaan organisatorista resilienssiä hyvinvointivaltion johtamisessa
käyttäen tapaustutkimuksena Suomen työeläkejärjestelmää. Tutkimuksen tavoitteena on
analysoida, millainen on resilientti organisaatio, miten se sopeutuu ja reagoi shokkeihin sekä
onko Suomen työeläkejärjestelmä resilientti. Tutkimus toteutetaan laadullisena
tapaustutkimuksena, jossa menetelmänä käytetään kvalitatiivista sisällönanalyysia, jota
täydennetään kuvailevalla kvantitatiivisella aineistolla ilman varsinaista kvantitatiivista
analyysia. Aineisto koostuu tilastollisesta materiaalista, tutkimuskirjallisuudesta sekä
ministeriöiden valmisteluaineistoista.
Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu resilienssiteorialle, erityisesti Vakilzadehin ja
Haasen (2020) rakentamalle viitekehykselle, jossa organisaation resilienssi jaetaan kolmeen
vaiheeseen: ennakointiin, selviytymiseen ja mukautumiseen. Tutkimuksessa käsitellään
väestörakenteen muutoksia kuten syntyvyyden laskua ja väestöllisen huoltosuhteen
heikkenemistä, jotka muodostavat hitaasti etenevän shokin työeläkejärjestelmän kestävyydelle.
Lisäksi tarkastellaan työeläkejärjestelmän rakennetta, sen hallinnollista hajautusta sekä vuosien
2005, 2017 ja 2025 eläkeuudistuksia.
Tutkimuksen perusteella resilientin organisaation määritellään olevan strateginen,
tarkkaavainen, oppiva ja mukautumiskykyinen kokonaisuus. Resilientti organisaatio reagoi ja
mukautuu shokkeihin hyödyntäen näiden ominaisuuksien mahdollistamia työkaluja ja näin ollen
ennakoi strategisesti shokkien uhkaan, tunnistaa toimintaympäristön muutokset sekä oppii ja
mukauttaa toimintamallit toimintaansa siten, että se kykenee vastaamaan tulevaisuuden
haasteisiin.
Analyysin perusteella työeläkejärjestelmä osoittaa osittaista resilienssiä. Eläkeuudistukset
ilmentävät ennakointia ja automaattiset sopeutumismekanismit ̶ kuten elinaikakerroin ̶
osoittavat institutionalisoitua oppimista. Järjestelmän resilienssiä kuitenkin heikentävät
uudistuksien painottuminen rahoitusteknisiin ratkaisuihin, hajautettu ja neuvottelunvarainen
päätöksenteko, poliittisten riskien välttäminen sekä sääntöpohjaisen vakautusjärjestelmän
puuttuminen. Tutkimuksen keskeisin johtopäätös on, että työeläkejärjestelmän resilienssin
kohottaminen edellyttää kokonaisvaltaisempaa lähestymistapaa, jossa rahoitusteknisten
ratkaisujen rinnalla kehitetään järjestelmän johtamisen, ympäristön analysoinnin ja
mukautumisen osa-alueita tukevia ratkaisuja.