Osapuolten omaksumat käytännöt sopimusnormeina

Abstract

Sopimussuhteissa nojaudutaan usein tarkkojen velvoitteiden sijaan osapuolten omaksumiin käytäntöihin. Lain mukaan niistä voi tulla osa sopimusta – käytännöille kehittyy tällöin oikeudellinen luonne. Oikeuskirjallisuudessa on esitetty, että sopimussuhteessa omaksuttu käytäntö voi muuttua oikeudelliseksi vain neljän edellytyksen täyttyessä. Käytännön tulee erottua muusta toiminnasta, sen tulee olla ajallisesti vakiintunut, sen noudattaminen tulee olla säännönmukaista ja osapuolten tulee mieltää se oikeudellisesti velvoittavaksi. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millä perusteella käytäntö muuttuu sitovaksi sopimusnormiksi tarkastelemalla näitä edellytyksiä ja niiden keskinäisiä riippuvuuksia. Päälähteitä ovat oikeuskirjallisuus ja oikeustapaukset. Tutkimusmenetelminä käytetään oikeusteoriaa ja lainoppia.

Tutkimus osoittaa, että vakiintumisaikaa ja säännönmukaisuutta tulee arvioida suhteellisesti ja tapauskohtaisesti. Lisäksi tuloksista nähdään, että käytännöillä voi olla mukautuva luonne. Tutkimuksesta ilmenee myös se, ettei oikeudelliseen velvoittavuuteen liittyviä tunteita ole tuomioistuimissa arvioitu eikä muutoinkaan katsottu normatiivisuuden edellytykseksi. Tutkimuksessa tunnistetaan myös kaksi muuta käytäntöjen oikeudellisuutta määrittelevää seikkaa: symmetrisyys ja ehdollisuus. Käytäntö voi olla osapuolten yhteinen tai perustua vain toisen aktiivisuuteen. Symmetrisyys viestii erityisesti osapuolten sitoutumistahdosta ja yhteisestä tarkoituksesta. Ehdollisuus syntyy siitä, että käytännöllä on jokin sidonnaisuus, jonka perusteella sen oikeudellisuus määräytyy.

Sopimuksen sitova luonne perustellaan oikeusteoriassa tahdolla ja luottamuksella. Näitä leimaa keskinäinen jännite. Tahtoteorian mukaan sopimus sitoo vain silloin, kun sopimukseen velvoittuvan osapuolen tosiasiallinen tahto ja tahdonilmaisu vastaavat toisiaan. Luottamusteoria sen sijaan irtaantuu tosiasiallisesta tahdosta ja määräävänä seikkana on tahdonilmaisu objektiivisesti tulkitussa muodossaan. Tutkimusongelma ratkaistaan luottamusteorian avulla. Osapuolten omaksumien käytäntöjen normatiivisuudessa oleelliseksi muodostuu se, onko sopijaosapuolten käyttäytyminen objektiivisesti tarkastellen tulkittavissa tahdonilmaisuksi. Käytännöstä tulee osapuolta sitova silloin, kun sopimuskumppani voi perustellusti luottaa toisen osapuolen sitoutumistarkoitukseen.