Narratologia, kirjallisuus ja digitaalisuus. Vanha ja uusi kerronta digitaalisella aikakaudella

Abstract

Tutkimukseni on teoreettinen työ, jonka tavoitteena on tutkia onko kertomus muuttunut ns. digitaalisen vallankumouksen myötä. Olennainen kysymys tutkimuksessani siis on, onko uusi teknologia muuttanut kertomusta tai tapojamme esittää kertomuksia. Tutkimuksessa etsitään myös niitä muotoja, jotka ovat tyypillisiä digitaaliselle kerronnalle.

Tutkimukseni teoreettisena viitekehyksenä toimii klassinen narratologia, joka etsii universaaleja piirteitä kaikista kertomuksista. Siten tutkimuksessani on ehkä vielä olennaisempaa pohtia myös sitä, soveltuuko narratologia enää kerronnan tutkimukseen digitaalisessa mediassa. Universaalia kertomusta etsivä narratologia saattaa vaikuttaa vanhalta työkalulta kerronnan tutkimiseen, jos digitaalisen median uutuusarvoihin liittyvä innostus perustuu todellisuuteen.

Tutkimukseni etenee siten, että ensin esittelen klassisen narratologian teorian ja peruskäsitteet. Sitten määrittelen digitaalisuuden ja esittelen, kuinka narratologiaa on sovellettu digitaalisten tekstien tutkimiseen.

Tutkimuksessani selvisi, että digitaalisesta kerronnasta voidaan löytää merkitykseen, diskurssiin, käytäntöön ja siten erityisesti tekstin lukijaan liittyviä uutuusarvoja. Samalla kuitenkin selvisi, että digitaalisessa kerronnassakin on paljon vanhaa ja lainattua. Siksi narratologia on edelleen sopiva työkalu digitaalisen kerronnankin tutkimukseen. Sen avulla voidaan mm. tunnistaa ja löytää ne elementit, jotka ovat kerronnallisia uudessa mediassa, määrittää millaiset kertomuksen elementit sopivat mihinkin mediaan ja ennustaa tulevia käytäntöjä kerronnassa. Mitään tyypillistä digitaalisen kerronnan muotoa ei varsinaisesti löytynyt.