Ampuma-aselakiuudistus 124/2011, Puoliautomaattisen käsiaseen hankkimisluvan saamisen edellytysten muotoutuminen

Abstract

Suomessa on noin 1,6 miljoonaa asetta. Ampuma-aseen hallussapitoon on aina vaadittu viranomaisen myöntämä lupa ja nyky-Suomessa aseluvan haltijoita on noin 650 000. Lupaviranomaisena toimivan po-liisin ylläpitämässä aserekisterissä on noin 250 000 käsiasetta, joiksi luetaan ampuma-aselaissa mainitut pistooli, pienoispistooli, revolveri ja pienoisrevolveri (6 § kohdat 4‒7). Jokelan koulutuskeskuksessa Tuusulassa 7.11.2007 tapahtuneen koulusurman aikaan oli jo astunut voimaan niin sanotut yhtenäistämisohjeet, joilla poliisin erilaistuneet lupakäytännöt haluttiin koko maassa yhtenäiseksi. Vajaa vuosi myöhemmin tapahtui Kauhajoella 23.9.2008 toinen koulusurma. Molemmissa tapauksissa tekoaseena oli puoliautomaattinen pistooli, johon tekijällä oli lupa.

Euroopan unionin direktiivi 2008/51/EY aseiden hankinnan ja hallussapidon valvonnasta piti saattaa kan-sallisesti voimaan ja hanketta ampuma-aselainsäädännön uudistamiseksi oli jo valmisteltu vastuuministeriössä eli sisäasiainministeriössä. Koulusurmien myötä ampuma-aseet olivat nousseet tärkeäksi yhteiskunnalliseksi puheenaiheeksi ja hallitus päätti, että käsiaseiden saatavuutta rajoitetaan merkittävästi. Tämä päätös linjasi ampuma-aselakihankkeen valmistelua – ja jotain konkreettista oli tehtävä pian (lokakuussa toimitettiin myös kunnallisvaalit). Säädösvalmistelun avoimuus, osallisuuden lisääminen ja sidosryhmien kuuleminen kuuluvat hyvään lainvalmisteluun, mutta yhteiskunnallinen tilanne sekä poliittinen paine ajoivat kaiken tämän ohi.

Tulen tutkielmassani paneutumaan ampuma-aselain 124/2011 valmisteluun sekä sen käsittelyyn eduskunnassa. Vaikka lakien säätäminen on Suomessa lainsäädäntövaltaa käyttävän eduskunnan tärkein tehtävä, on lainlaadinnan painopiste käytännössä selkeästi valtioneuvostossa: lain valmistelu tapahtuu vastuuministeriössä virkamiestyönä ja valtaosa laeista säädetään hallituksen esityksestä, jolloin eduskunnan päätöksenteon pohjana on vain yksi valmiiksi laadittu ratkaisuehdotus siihen yhteiskunnalliseen ongelmaan, joka säädettävällä lailla on tarkoitus ratkaista. Hallituksen esitys on käsiteltävä valmistelevasti eduskunnan valiokunnissa, jolloin mukana ovat edelleen ministeriössä lakia valmistelleet virkamiehet.

Lainsäädännöllä pyritään vaikuttamaan yhteiskuntaan ja ratkaisemaan lailla yhteiskunnallisia ongelmia. Tutkimukseni on oikeussosiologinen, jolloin tiedonintressiin kuuluu oikeuden ja yhteiskunnan välinen vuorovaikutus. Tarkoituksena on kuvata se prosessi, jonka seurauksena ampuma-aselaki 124/2011 syntyi. Se saattoi myös vaikuttaa vuoden 2011 eduskuntavaalien lopputulokseen. Oikeussosiologisen tutkimusongelma koskiessa yksittäistä lainsäädäntöhanketta haetaan vastausta oikeuslähteiden lisäksi myös yhteis-kunnallisesta keskustelusta (mediasta), eduskuntakeskusteluista, säädösteksteistä ja lainvalmisteluasiakirjoista. Tutkimukseni johtopäätös on, että puoliautomaattisen käsiaseen hankkimisluvan saamisen edellytykset muotoutuivat jo hallituksen tehdessä päätöksen käsiaseiden rajoittamisesta. Lainvalmistelu ei ollut avointa ja sidosryhmien osallistuminen lainsäädäntöhankkeeseen oli pelkkä muodollisuus.