Vajaaverotuksen estäminen siirtohinnoittelusäädöksillä : rajat ylittävissä etuyhteystilanteissa

Konserniin kuuluvat yritykset käyvät huomattavasti kauppaa keskenään ja konsernikaupan volyymi on kasvanut koko 2000-luvun. Konserniyritysten välisen kaupan pitää noudattaa markkinaehtoperiaatetta. Markkinaehtoperiaatteella tarkoitetaan kaupan ehtoja, joita riippumattomat yritykset soveltaisivat. Keskeinen konserniyritysten välistä kauppaa verottava verosäädös on verotusmenettelylain 31 §, joka säätää mm. markkinaehtoisuudesta. Tutkielman keskeinen tutkimustehtävä on kuvata konserniyritysten välistä kauppaa, eli siirtohinnoittelua vero-oikeudellisena ongelmana erityisesti vajaaverotuksen estämisen tarkastelukulmasta. Vajaaverotus tarkoittaa siirtohinnoittelussa veronsaajan näkökulmasta liian alhaisella hinnalla tai ehdolla toteutunutta konserniyritysten välistä kauppaa. Tutkielma lähestyy tutkimustehtävää mm. lainsäätäjän näkökulmasta, jonka tehtävänä on säätää lyhyitä ja ytimekkäitä verolakeja. Lisäksi tutkielma tarkastelee siirtohinnoittelua kansainvälisen verotuksen taustaperiaatteita ja -ilmiöitä silmällä pitäen, joihin lukeutuvat mm. EU-vero-oikeus ja OECD:n tuottama materiaali. Ihmisten ja yritysten verottamisella puututaan mm. omaisuuden suojaan, ja tästä syystä vero-oikeudessa mielletään, että keskeinen oikeuslähde verottamiseen on vahvasti velvoittava verolain säädös. Voidaan siis sanoa, että laillisuusperiaatteella, eli legaliteettiperiaatteella on vero-oikeudessa korostunut merkitys. Tästä syystä tutkimuksen keskeinen aineisto nojautuu vahvasti velvoittaviin oikeuslähteisiin, kuten verotusmenettelylain 31 §:ään. Kuitenkin siirtohinnoittelu on monelta osin vero-oikeuden haastavimpia osa-alueita, johtuen monelta osin sen kansainvälisestä kytkennästä. Lisäksi yksittäiset verolait tulee muotoilla niukkasanaisiksi, jolloin haastavissa tilanteissa joudutaan tukeutumaan monipuoliseen tulkinta-aineistoon. Kansainvälisessä siirtohinnoittelussa panokset ovat kovat, sillä veronsaajaosapuoli ei halua päästää tuotannontekijää liian halvalla toiseen maahan, kun taas verovelvollinen haluaa minimoida verokustannuksen. Siirtohinnoitteluongelma tiivistyy siis kysymykseen: mikä on verotuksellisesti oikea arvo konserniyritysten välisen kaupan kohteelle? Siirtohinnoittelun oikeanlainen toteutuminen pitää sisällään myös muita säädöksiä verotusmenettelylain 31 §:n lisäksi, sillä verotuksellisesti oikean arvon löytäminen vaatii asioiden selvittämistä. Selvittäminen aloitetaan verovelvollisen toimesta jo ennen konsernikaupan kohteen luovuttamista, sillä selvittämisellä verovelvollinen varmistuu omasta oikeusturvastaan, mikäli konsernikauppaa tarkastellaan verovalvontatoimenpiteillä myöhemmässä vaiheessa.