Aineettoman omaisuuden arvonmääritys siirtohinnoittelussa

Abstract

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää miten, aineettoman omaisuuden siirtohinta tulisi arvostaa toisiinsa etuyhteydessä olevien yhtiöiden välisissä transaktioissa. Aineettoman omaisuuden arvonmääritys siirtohinnoittelussa on ongelmallista, koska siihen liittyvät säännökset ovat melko avonaisia. Myös aineettoman omaisuuden määrittely on jätetty avonaiseksi lainsäädännössä. Aineettoman omaisuuden siirtohinnoittelua vaikeuttaa myös niiden uniikki luonne ja usein niille ei ole löydettävissä verrokkeja avoimilta markkinoilta, joka saattaa vaikeuttaa markkinaehtoisen hinnan löytämistä. Siirtohinnoittelun kannalta on kuitenkin olennaista, että konserniyhtiöiden välisissä aineettoman omaisuuden siirroissa käytetään markkinaehtoisia hintoja. Markkinaehtoisuus on kantava tukipilari siirtohinnoittelussa ja se on mainittu OECD:n siirtohinnoitteluohjeissa.

Aineettoman omaisuuden arvonmäärityksessä voidaan käyttää useita eri tapoja. OECD on listannut menetelmiä, joiden avulla siirrot konserniyhtiöiden välillä voidaan suorittaa markkinaperusteisesti. Kaikki OECD:n suosittelemat siirtohinnoittelumenetelmät eivät suoranaisesti sovellu aineettomien oikeuksien hinnan määrittämiseen. Aineettomien oikeuksien arvonmääritykseen on tarjolla useita laskentamenetelmiä, kuten markkinaperusteinen, tuloperusteinen ja kuluperusteinen laskentatapa. Osa niistä on tarkoitettu tietyille omaisuuserille, kun taas toiset ovat joustavampia ja niitä voidaan käyttää arvostettaessa erilaisia aineettomaan omaisuuteen kuuluvia eriä. Lisänsä arvostukseen tuo se, että laskennassa joudutaan käyttämään arvioita ja oletuksia, koska saatavilla ei välttämättä ole saatavilla historiallista tai tämänhetkistä dataa. Näin ollen arvostukseen liittyy paljon subjektiivisia olettamuksia.

Aineettoman omaisuuden arvonmäärityksen onnistumisen kannalta on olennaista arvostuksessa käytettävien tietojen määrä ja tarkkuus. Jos arvostuksessa joudutaan käyttämään paljon olettamia ja arvioita, lopputulos voi jäädä epävarmaksi. Parhaiten markkinaehtoiseen hintaan päästään, jos markkinoilta on löydettävissä samankaltainen verrokki ja voidaan käyttää niin kutsuttua markkinaperusteista arvonmääritys menetelmää. Tällöin markkinaehtoisuuden osoittaminen veroviranomaisille on helppoa ja tulkinnanvaraisuutta ei ole.

Aineettomista omaisuuseristä ja niiden hinnoista on lähestulkoon mahdotonta saada tietoa markkinoilta. Tämän vuoksi käytännössä joudutaan yleensä ulkoiset verrokit hylkäämään kokonaan ja käyttämään sisäisiä verrokkeja, mikäli niitä vain on saatavilla. Markkinaehtoisuuden toteaminen hinnoissa saattaa näin ollen aiheuttaa tietynlaista subjektiivisuutta ja tulkinnanvaraisuutta aineettomien omaisuuserien osalta.