Ammatillisen etiikan dilemmat -kirjallisuuskatsaus hyvän saattohoidon eettisiin tekijöihin

Abstract

Tutkimuksen tehtävänä on ollut tutkia, kirjallisuuskatsauksen muodossa, millaisia eettisiä ja ammattieettisiä koodeja saattohoitoon sovelletaan. Toiseksi on tutkittu, millaisia eettisiä dilemmoja, etenkin ammatilliselta kannalta tarkasteltuina, löytyi saattohoitoa, palliatiivista hoitoa ja elämän loppupuolen hoitoa koskevista artikkeleista ja millaisia sisältöjä dilemmat saivat. Saattohoidon konteksti on etenkin syövän terminaalivaihetta sairastavien potilaiden saamassa hoidossa.

Keskeisinä käsitteinä työssä ovat terveydenhuollon ammattieettiset koodit ja eettiset dilemmat sekä empiirisinä käsitteinä saattohoito, hoitotahto ja eutanasia. Teoria käsittelee ammattietiikkaa, velvollisuusetiikkaa ja terveydenhuollon etiikkaa ja niiden keskeisiä sisältöjä.

Työn metodina on ollut systemaattinen kirjallisuuskatsaus. Aineistona on 24 artikkelia, joista kotimaisia on seitsemän kappaletta. Korkea kotimaisuusaste syventää tutkimuksen merkitystä.

Tutkimuksen keskeisenä havaintona voidaan pitää dilemmojen laajaa määrää, moniselitteisyyttä sekä näistä johtuvaa päällekkäisyyttä. Lisäksi voidaan osoittaa, että saattohoidossa kohdatut ongelmat ovat universaaleja. Saattohoidon eettiset kysymykset on jaettu lääkärin henkisiin taustavaikuttimiin, eettiseen organisaatioon, eettiseen päätöksentekoon ja työperäisiin vaikutuksiin.

Johtopäätöksenä voidaan sanoa, että eettiset kysymykset ja siten dilemmat limittyvät toisiinsa ja tekevät hoitopäätöksistä kimurantteja. Hyvän eettisen toiminnan vaatimukset ja etenkin korkea vaatimus potilaan autonomian kunnioittamisesta elämän lopussa eivät käytännössä ole lainkaan yksioikoisia. Lääkärin ammatillinen etiikka ja eettisen toiminnan mahdollisuudet ovat monen tekijän summa. Lääkärin voidaankin katsoa toimivan puun ja kuoren välissä. Hyvän, asiakaslähtöisen hoidon takaaminen on todellinen haaste.

Yksilön omalle harkinnalle annettu mahdollisuus ja toimintaohjeiden monimuotoisuus, sekä lakiin sitomattomat ohjeistukset ovat selittävä tekijä sille, miksi yksittäiset julkiset organisaatiot, kuten terveydenhuollon organisaatiot ja siellä toimivat henkilöt, tekevät toisistaan poikkeavia päätöksiä samoilla koulutustaustoilla ja budjetilla.