Raiskausuutisoinnin diskurssit ja representaatiot Helsingin Sanomissa 2024–2025

Abstract

Suomi on kansainvälisesti tunnettu tasa-arvon mallimaana, mutta todellisuudessa naisiin kohdistuva väkivalta on edelleen merkittävä yhteiskunnallinen ongelma. Raiskausuutisoinnin kielelliset valinnat vaikuttavat siihen, miten raiskausrikoksia tulkitaan, millaisena uhrin asema näyttäytyy ja miten tekijän ja uhrin välinen vastuu ja valtasuhde ymmärretään. Uutismedian valinnoilla on vaikutus siihen, millaisia merkityksiä ja asenteita yhdistetään raiskausrikoksiin ja miten sukupuolistuneet valtasuhteet rakentuvat. Suomessa seksuaalirikoslainsäädäntö uudistui vuonna 2023 suostumusperustaiseksi, mikä on lisännyt keskustelua suostumuksen merkityksestä.

Tutkimuksen tavoitteena on tehdä näkyväksi, miten uutiskieli osallistuu naisiin kohdistuvan raiskausuutisoinnin merkitysten rakentumiseen. Tutkimuksessa tarkastellaan diskursseja, joilla raiskauksista puhutaan, sekä representaatioita, joita tekijöistä ja uhreista rakennetaan. Tutkimuksen teoreettinen tausta rakentuu feministisen mediatutkimuksen ja sukupuolistuneen väkivallan tutkimuksen pohjalle. Tutkimus sijoittuu kriittisen diskurssianalyysin kentälle hyödyntäen myös feministisen kriittisen diskurssianalyysin näkökulmaa, jossa kieltä tarkastellaan osana laajempia yhteiskunnallisia valtasuhteita.

Tutkimuksen aineisto koostuu 32 uutisartikkelista, jotka on julkaistu Helsingin Sanomissa vuosina 2024–2025 ja joissa käsitellään aikuisiin naisiin kohdistuneita raiskauksia. Aineisto on analysoitu Fairclough’n kriittisen diskurssianalyysin periaatteiden mukaan. Analyysissa tarkastellaan tekstin kielellisiä piirteitä, diskursiivisia käytäntöjä sekä uutisoinnissa rakentuvia representaatioita.

Analyysissa tunnistettiin neljä keskeistä diskurssia: haavoittuvuuden ja vallankäytön diskurssi, vastuun siirtämisen diskurssi, oikeuden arvioinnin diskurssi sekä toimijuuden heikentämisen diskurssi. Näiden diskurssien kautta hahmottuu, miten raiskauksista uutisoidaan ja millaisia kielellisiä rakenteita näissä käytetään. Analyysi tuo esiin myös uutisoinnissa rakentuvia representaatioita raiskauksen tekijästä ja uhrista. Tekijä esitetään monissa tapauksissa selkeästi aktiivisena väkivallan tekijänä, mutta samanaikaisesti hänen toimijuuttaan myös häivytetään kielellisesti esimerkiksi agentittomien ilmausten kautta. Uhrin representaatio rakentuu haavoittuvuuden kautta, mutta joissakin artikkeleissa hänen aiempaa toimintaansa kuvataan osana tapahtumien kontekstia ennen väkivallan kuvausta. Tällaiset representaatiot voivat siirtää huomiota pois itse väkivallasta ja ohjata lukijan tulkintaa uhrin toiminnan kautta. Tutkimus tuo näkyväksi sen, että raiskausuutisointi ei ainoastaan kuvaa rikostapahtumia, vaan rakentaa merkityksiä, joiden kautta seksuaaliväkivaltaa, suostumusta ja tekijän vastuuta ymmärretään julkisessa keskustelussa.