Lapsiavioliitot pakkoavioliittojen muotona Suomessa : oikeudellinen sääntely ja alaikäisten suojelun haasteet

Abstract

Avioliittoon pakotettuja on kansainvälisten arvioiden mukaan yli 22 miljoonaa, ja suurin osa uhreista on tyttöjä ja naisia. Länsimaissa esiin tulevista pakkoavioliitto tapauksista kolmannes koskee alaikäisiä, ja maailmanlaajuisesti arviolta yli 640 miljoonaa elävää naista tai tyttöä on avioitunut ennen täysi-ikää. Suomessa pakkoavioliittotapauksista ei ole tarkkaa tilastotietoa, mutta ilmiö tunnustetaan erityisesti ihmiskaupan muotona.

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan alaikäisiin kohdistuvia pakkoavioliittoja oikeudellisena ja yhteiskunnallisena ilmiönä Suomessa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten Suomen oikeusjärjestelmässä tunnistetaan ja ehkäistään alaikäisten pakkoavioliittoja sekä millaisia haasteita ilmiöön puuttumisessa ilmenee. Lisäksi arvioidaan, missä määrin voimassa olevalla lainsäädännöllä, pakkoavioliittojen lapsiuhrien auttamisjärjestelmillä ja viranomaisten velvoitteilla turvataan lapsen etu ja suojelu.

Tutkimus on toteutettu oikeusdogmaattisena eli lainopillisena tutkimuksena. Keskeisen aineiston muodostavat avioliittoa, rikosoikeutta ja lapsen oikeuksia koskeva kansallinen lainsäädäntö, viranomaisohjeet sekä oikeuskirjallisuus. Tarkastelussa on huomioitu myös kansainväliset velvoitteet, jotka liittyvät lapsen oikeuksien suojeluun ja pakkoavioliittoihin.

Tutkimuksen perusteella todetaan, että pakkoavioliittoihin on puututtu Suomessa useilla sääntelyratkaisuilla. Alaikäisten avioliitot on kielletty, pakkoavioliiton kumoamista koskevaa sääntelyä on kehitetty ja rikosoikeudellista suojaa on vahvistettu. Lisäksi ulkomailla solmittujen avioliittojen tunnustamiseen liittyvää sääntelyä on täsmennetty, mikä on vahvistanut lapsen oikeudellista suojaa.

Sääntelyyn liittyy kuitenkin edelleen jännitteitä erityisesti ulkomailla solmittujen avioliittojen tunnustamisessa. Vaikka normatiivinen kehys on pääosin kattava, sen käytännön toteuttamisessa on havaittu puutteita. Viranomaisten tietoisuus ilmiöstä on rajallista, viranomaisyhteistyössä esiintyy haasteita ja palvelujärjestelmän saavutettavuus ei kaikilta osin toteudu riittävästi. Myös lasten kuuleminen ei aina toteudu asianmukaisesti. Tutkimuksen perusteella voidaan katsoa, että pakkoavioliittojen tehokas ehkäisy edellyttää oikeudellisten keinojen lisäksi viranomaisten koulutuksen lisäämistä, matalan kynnyksen palveluja sekä tietoisuuden vahvistamista viranomaisten ja yhteisöjen tasolla.