Sosiaaliset innovaatiot julkisesti rahoitetuissa sosiaalipalveluissa : Integratiivinen kirjallisuuskatsaus ja dokumenttianalyysi

Viime aikoina sosiaalisia innovaatioita on kehystetty strategisiksi välineiksi hyvinvointivaltioiden kriisien ratkaisemisessa. Tässä pro gradu -tutkielmassa kootaan sosiaalisten innovaatioiden erityispiirteitä ja muodostetaan niistä synteesi kompleksisuusajattelun sekä yhteiskehittämisen ja arvon yhteisluonnin näkökulmiin. Tutkielmassa selvitetään, mitkä hallinnolliset tai systeemiset tekijät edistävät tai estävät sosiaalisten innovaatioiden kehittämistä ja implementointia julkisesti rahoitetuissa sosiaalipalveluissa kansainväliseen ja kotimaiseen kirjallisuuteen nojautuen. Sosiaalisten innovaatioiden käsitettä on kritisoitu käsitteellisestä epäselvyydestä. Tutkielman kolmantena tavoitteena on analysoida vuosina 2015–2025 kehitettyjen sosiaalisten innovaatioiden luonnetta. Tätä varten hyödynnetään kolmeen paradigmaan jaottelevaa lähestymistapaa. Aineistoa tarkastellaan teoriaohjaavasti sosiaalisten innovaatioiden, kompleksisuusajattelun (complexity thinking) ja julkisen sektorin logiikan (public service logic) käsitteellisen taustan pohjalta. Tutkimusmenetelminä käytetään integratiivista kirjallisuuskatsausta (integrative literature review) ja dokumenttianalyysiä. Tutkielman aineisto on koottu kansainvälisestä tutkimuskirjallisuudesta sekä kotimaisista sosiaalista innovaatiota käsittelevistä dokumenteista. Kirjallisuuskatsauksen ja dokumenttianalyysin perusteella sosiaalipalveluissa toteutettujen sosiaalisten innovaatioiden syntymistä ja implementointia edistävät ja estävät hallinnolliset ja systeemiset tekijät jäsentyvät seuraaviin kategorioihin: 1. rahoitus ja resurssit; 2. johtaminen ja organisaatiokulttuuri; 3. innovaatioprosessi ja pilotointi; 4. roolien ja vastuiden selkeys; 5. verkostoyhteistyö ja sen koordinointi; 6. yhteiskehittäminen ja arvon yhteisluonti sekä 7. kompleksisuus. Kirjallisuuskatsauksen tulosten perusteella sosiaalisten innovaatioiden syntymistä tukeva organisaatiokulttuuri kuvataan kokeilevana, joustavana, yhteistyöhön kannustavana ja tieteelliseen näyttöön perustuvana. Johtamisessa korostetaan osallistumista innovaatiotyöhön, valmentamista, sitouttamista, tavoitteita sekä selkeää viestintää. Paradigmatason analyysin todetaan painottuvan demokraattiseen ja vahvaan paradigmaan, sillä instrumentaalista paradigmaa esiintyy aineistossa harvemmin. Tutkielma lisää ymmärrystä sosiaalisille innovaatioille suotuisista olosuhteista sekä osaltaan selkeyttää sosiaalisiin innovaatioihin usein liitettyä käsitteellistä epäselvyyttä.