Matkakuluvähennys : asunnon ja työpaikan välisten matkakulujen vähennyskelpoisuus tuloverotuksessa

Artikkelissa paneudutaan asunnon ja työpaikan välisiä matkakustannuksia (matkakuluvähennys) koskevaan tuloverolain 93 §:ään ja matkakuluvähennyksen myöntämisen perusteisiin. Aihetta lähestytään käsittelemällä aihetta koskevaa oikeuskäytäntöä. Aihe on ajankohtainen erityisesti siksi, että tuloverolakia on muutettu tältä osin väliaikaisesti 1.7.2022 alkaen ja lain muutosta sovelletaan verovuoden 2022 verotuksessa. Artikkelissa katsotaan, että matkakuluvähennystä koskevat tulkintaongelmat voivat olla moninaisia ja työskentelyn luonteen muuttuminen aiheuttaa uusia vero-oikeudellisia ongelmia. Kriittisenä huomiona artikkelissa nostetaan ensinnäkin esiin se, että perheettömien ja perheellisten henkilöiden erilainen verokohtelu voi olla valtiosääntöoikeudellisesti tarkasteltuna ongelmallista. Lisäksi artikkelissa katsotaan, että inflaation myötä verokohtelu kiristyy, vaikka itse lainsäädäntöön ei tehdä lainkaan muutoksia. Toisaalta matkakuluvähennyksen reaaliarvon alenemista lieventää jossain määrin vähennyksen määräaikainen korotus. Keskeinen veropoliittinen kritiikki koskee sitä, että työmatkojen verotus on kokonaisuutena ottaen hyvin monimutkainen kokonaisuus ja se on omiaan aiheuttamaan hallinnollista ja muuta sääntelytaakkaa sekä heikentämään verokohtelun ennakoitavuutta. Kirjoittaja esittääkin, että vaihtoehtona olisi lieventää liikenteen verotusta yleisesti ja virtaviivaistaa olennaisesti matkakustannusten tuloverokohtelua.