Sensemaking tiedon, tulkinnan ja toiminnan välisenä siltana systeemisessä arvioinnissa : Kartoittava kirjallisuuskatsaus sensemaking-näkökulmista osana systeemistä arviointia

Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee sensemaking-näkökulmien ilmentymistä systeemisen arvioinnin kirjallisuudessa. Tutkielma vastaa kysymykseen siitä, minkälaisia sensemaking-näkökulmia ajankohtaisesta systeemisen arvioinnin kirjallisuudesta on löydettävissä ja mitä lisäarvoa sensemaking-näkökulmien soveltaminen systeemiseen arviointiin tuo. Tutkielma täyttää hallintotieteellistä tutkimusaukkoa, joka liittyy kollektiiviseen tiedonmuodostukseen ja tulkintaan arviointitoiminnassa. Systeemisen arvioinnin paradigma vastaa julkishallinnossa tarpeeseen tehdä pitkäjänteistä politiikkaa viheliäisten yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseksi ja tulevaisuuden hyvinvoinnin takaamiseksi. Systeemisyysnäkökulma arviointiin kiinnittää huomion keskinäisriippuvuuksiin, systeemin eri tasojen väliseen dynamiikkaan ja epälineaarisiin syy-seuraussuhteisiin sosiaalisen muutoksen takana. Se mahdollistaa perinteistä politiikka-arviointia paremmin kompleksisuuden ymmärtämisen ja adaptiivisen suhtautumisen muutokseen. Sensemaking-teoriaa tulee soveltaa systeemistä muutosta edistäviin politiikka-arviointeihin, sillä se lisää ymmärrystä navigoida julkisen sektorin monitulkintaisessa ympäristössä kiinnittämällä huomiota yhteisesti jaettuun tilannekuvaan päätöksenteon pohjalla. Tämä pro gradu -tutkielma toteutettiin kartoittavana kirjallisuuskatsauksena. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimi Karl Weickin kehittämä sensemaking-teoria. Tutkimusaineisto koostui systeemisen arvioinnin tutkimusartikkeleista (n=11). Sensemaking-teoriasta johdettiin neljä piirrettä, joiden valossa tutkimusaineisto analysoitiin teoriasidonnaisen sisällönanalyysin keinoin. Työssä tarkastellut sensemaking-teoriaa edustavat näkökulmat olivat tilannekuvat, yhteinen tulkinta ja jaettu ymmärrys, uskottavuus sekä toimijuus. Tutkielma osoittaa, ettei sensemaking-teoriaa ole eksplisiittisesti juurikaan sovellettu systeemiseen arviointiin. Se vahvistaa tutkimusolettamaa siitä, ettei sensemaking-teorian soveltaminen ole perinteisesti ollut osa arviointitutkimusta. Sensemaking-näkökulmat ilmenevät implisiittisesti systeemisen arvioinnin kirjallisuudessa pyrkimyksenä yksinkertaistaa ja selkeyttää arviointitietoa, yrityksenä luoda jaettua näkemystä arviointiongelmaa määriteltäessä, tapana rakentaa tilannekuva arviointeja rajatessa, ja arvioitsijan aktiivisena ja refleksiivisenä toimijuutena osana arviointisysteemiä. Sensemakingin lisäarvo syntyy sen kyvystä tuoda arvioinneissa dialogin avulla näkyväksi yhteisiä tulkintoja helpottaen toimintaan siirtymistä kompleksisessa ympäristössä.