POLIISIN ESITUTKINNAN RAJOITTAMINEN VÄHÄISYYS JA KOHTUUS–PERUSTEILLA : Soveltuminen lapseen kohdistuneessa väkivaltarikoksessa

Abstract

Tässä tutkielmassa selvitetään esitutkinnan rajoittamisen edellytyksiä ja erityisesti käytettäessä kohtuus tai vähäisyys -perustetta ja rikoksen ollessa aikuisen lapseen kohdistama. Tutkielma on oikeustieteellinen tutkimus, joka sijoittuu rikosoikeuden alalle. Tutkimus on ensi sijassa oikeusdogmaattinen, mutta osittain myös empiiristä oikeustutkimusta. Tutkimuksessa etsitään vastauksia siihen, voiko lapseen kohdistuneen lievän pahoinpitelyn rajoittaa vähäisyyden tai kohtuuden perusteella ja kuinka viranomaiset ja asiantuntijat tulkitsevat lakia näissä rikoksissa tai suhtautuvat siihen liittyvään lainsäädäntöön ja ohjeistukseen. Tutkielmassa huomioidaan esitutkintaa koskeva voimassa oleva laki, lain esitöitä, viranomaisten ohjeita sekä oikeudellista kirjallisuutta aiheesta. Lisäksi kirjallisuudesta ja haastatteluista on haettu oikeuspsykologista näkökulmaa esitutkinnan rajoittamisen vaikutuksista lapsen elämään. Tutkimuksessa selvitetään myös miten vähäisyys- ja kohtuus -perusteiset esitutkinnan rajoituspäätökset eroavat toisistaan perusteiltaan. Käytännössä kyseeseen tulevat lapsiin kohdistuneet lievät pahoinpitelyt.

Tutkimuksessa selvitetään, miten esitutkinnan rajoittaminen sopii lapseen kohdistuneeseen rikokseen, kun otetaan huomioon lapsirikostutkinnan ja lasten erityispiirteet. Lapsiin liittyviä huomioitavaksi tulevia seikkoja ovat mm. lapsen etu ja uhrin ja tekijän välinen suhde ja lapsen riippuvuus aikuisista tai muu luottamussuhde. Lapseen kohdistuneessa rikoksessa voi olla tekijänä aikuinen tai toinen lapsi. Tässä tutkimuksessa keskitytään aikuisen lapseen kohdistamiin rikoksiin. Kohtuudessa ja vähäisyydessä rajoitusperusteina korostuu kokonaisharkinta, muiden seuraamusten huomioiminen sekä henkilökohtaiset olosuhteet. Lapseen kohdistuneessa rikoksessa tehdään moniviranomaisyhteistyötä, jolloin samanaikaisia viranomaisprosesseja saattaa olla useampia, kuten lastensuojelullinen prosessi.

Tutkimuksen kuudesta haastateltavasta kukaan ei sulkenut pois rajoittamisen mahdollisuutta, kun kyseessä on lapseen kohdistunut rikos. Haastatteluissa korostui kuitenkin se, että vain lieviä rikoksia pidettiin soveltuvina rajoitusmenettelyyn. Seksuaalirikoksia ei lähtökohtaisesti pidetty tähän menettelyyn soveltuvina. Asianomistaja voi myös käyttää toissijaista syyteoikeutta rajoituspäätöksen jälkeen. Lapsen kohdalla siinä on kuitenkin ongelma kuluriskin kannalta. Kaikissa rajoittamispäätöksissä tulisi huomioida lapsen etu, jolloin joudutaan tekemään intressipunnintaa eri vaihtoehtojen välillä.