Poliisilain perusteella suoritettava televalvonta

Abstract

Tämän tutkimuksen kohteena on televalvonta. Televalvonta on sekä yksi poliisin salaisten tiedonhankintakeinojen menetelmistä että rikosprosessuaalisista pakkokeinoista. Yksinkertaistaen määriteltynä televalvonnalla tarkoitetaan tunnistamistietojen ja sijaintitietojen hankkimista salaa henkilön telepäätelaitteesta tai matkaviestimestä rikoksen estämiseksi, selvittämiseksi tai vaaran torjumiseksi.

Televalvonnan käyttäminen merkitsee puuttumista Suomen perustuslaissa ja kansainvälisissä ihmisoi-keussopimuksissa turvattuun yksityiselämän suojaan. Poliisilaissa säädetään televalvonnasta rikoksen estämiseksi, paljastamiseksi ja vaaran torjumiseksi ja pakkokeinolaissa säädetään vastaavasti televalvonnasta rikoksen selvittämiseksi. Toisin sanoen, kun pyritään estämään rikoksen tapahtuminen ja vaaran aiheutuminen, liikutaan vielä poliisilain säädöksissä, mutta silloin kun on syytä epäillä rikoksen jo tapahtuneen, on toimivaltuuksien käytössä siirryttävä poliisilain säädöksistä pakkokeinolain puolelle.

Tässä tutkimuksessa keskitytään tarkastelemaan niitä perusteita, jotka ovat edellytyksenä ja toisaalta rajoitteina televalvonnan käytölle poliisin harkitessa tätä poliisilaissa määriteltyä toimivaltuutta. Asettelen tutkimuskysymyksen seuraavasti: Mitkä ovat poliisin toimivallan edellytykset ja toimivallan rajat harkittaessa televalvonnan käyttöä rikoksen paljastamiseksi, estämiseksi ja vaaran torjumiseksi? Tutkimuksen kohteena ovat siten ne säädökset ja periaatteet, jotka ohjaavat (tai joiden tulisi ohjata) poliisin toimivallan käyttöä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitkä ovat ne voimassa olevan lainsäädännön asettamat poliisin toimivallan käytön edellytykset ja toisaalta toimivallan rajat harkittaessa televalvonnan käyttöä rikoksen paljastamiseksi, estämiseksi ja vaaran torjumiseksi.

Rajaan tutkimuksen siten, että tutkimuksen kohteena ovat nimenomaan poliisin toimivallan edellytykset ja rajoitukset televalvonnassa. Sen sijaan tutkimuksessa ei käsitellä muita salaisia tiedonhankintakeinoja kuin televalvontaa, eikä muiden viranomaisten kuin poliisin suorittamaa televalvontaa. Myös sellainen televalvonta, jota suoritetaan jo tapahtuneen rikoksen selvittämiseksi (pakkokeinolain mukainen televalvonta), on rajattu tutkimuksen ulkopuolelle.

Tutkimukseni käsittelee julkisen vallan käyttöä suhteessa yksityiseen. Tutkimukseni on siten julkisoikeudellinen. Julkisoikeuden sisällä tutkimus kuuluu hallinto-oikeuden alaan ja vielä täsmällisemmin määriteltynä poliisioikeuden alaan. Tutkimus on myös valtiosääntöoikeudellinen siltä osin kuin se käsittelee yksilön perustuslailla suojattuja perusoikeuksia ja perusoikeuksien valvontajärjestelmiä. Käyttämäni tutkimusmetodi on oikeusdogmaattinen, näkökulma oikeuteen sisäinen ja tutkimusote kotimainen.

Käytän tutkimukseni lähdeaineistona sekä voimassaolevaa että aikaisempaa lainsäädäntöä ja niihin liittyvää lainvalmisteluaineistoa. Lisäksi lähdeaineistona käytän kotimaista ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä, aihetta käsittelevää oikeuskirjallisuutta sekä oikeustieteellisiä artikkeleita. Tulen myös viittaamaan ylimpien lainvalvojien eli Valtioneuvoston oikeuskanslerin ja Eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisuihin.