Vainajan potilastietojen luovutuksen ongelmat

Abstract

Vainajan potilastietojen luovutus tapahtuu potilaslain 13 §:n 3 momentin 5 kohdan mukaisesti. Kyseisen lainsäädännön kohdan soveltaminen on aiheuttanut epäselvyyttä ja ristiriitaisia tulkintoja lääkäreiden keskuudessa. Lain kohdan mukaan läheisillä ja lähiomaisilla on oikeus saada tietoa vainajan potilastiedoista objektiivisesti perustellulla hakemuksella välttämättömien tai tärkeiden etujensa tai oikeuksiensa täyttymiseksi tai toteutumiseksi. Tietoja saa luovuttaa vain siinä määrin ja siltä osin kuin se on välttämätöntä tarveperusteen kannalta. Vainajan potilastietoja voidaan luovuttaa esimerkiksi hoitovirheen selvittämisen, vainajan eläessä tehdyn oikeustoimen tai testamentin pätemättömyyden selvittämisen tai periytyvän sairauden ilmenemisriskin selvittämisen vuoksi.

Säännöksen soveltamisen haasteellisuus tulee esille, kun pyritään takaamaan monen eri tahon oikeusturva samanaikaisesti. Vainajan oikeudet yksityisyyden suojasta voi joutua vastakkain läheisen tiedonsaantioikeuden kanssa, kun taas lääkäriprofessioiden ammattietiikan kulmakivenä voidaan pitää luottamuksellisuutta ja salassapitovelvollisuutta potilaan ja lääkärin välillä. Henkilörelaatiot vainajan, lääkärin ja läheisen välillä aiheuttavat ristiriitaisia tilanteita. Tämän vuoksi lääkäri joutuu harkintavaltaansa käyttäen ratkaisemaan, mitä vainajan potilastietoja saa luovuttamaan ja kenelle. Oikeuskäytännöstä käy ilmi, että kyseistä säännöstä tulkitaan eri tavoin, joka saattaa vaarantaa perustuslailla turvattua yhdenvertaisuutta ja oikeusturvaa. Tutkielmani tarkoitus on selvittää, minkälaisia ongelmia vainajan potilastietojen luovutukseen liittyy. Tarkastelen muun muassa mitä potilastietoja saa luovuttaa ja kenelle, kuoleman jälkeisen ajan ja siihen liittyvien tahojen oikeuksien toteutumista ja lääkärin harkintavallan laajuutta ja reunaehtoja vainajan potilastietojen luovutuksessa.

Pääosin julkisoikeudelliseen, mutta myös vahvasti lääkintäoikeudelliseen alaan, sijoittuva tutkielmani ensisijainen metodi on oikeusdogmatiikka eli lainoppi. Oikeusdogmaattisen tutkielmani lähteistö koostuu lainsäädännöstä, lain valmisteluasiakirjoista, oikeuskirjallisuudesta, oikeusperiaatteista, oikeuskäytännöstä sekä virallislähteistä. Otan huomioon myös lääkäriprofessioiden ammattietiikan, joka kuuluu niin sanottuun soft law –säännöstöön.

Oikeuskäytännöstä ja lain valmisteluasiakirjoista käy selkeästi ilmi, että vainajan potilastietojen luovutukseen liittyy monia ongelmia ja haasteita. Näitä ovat muun muassa potilasasiakirjojamerkintöjen puutteellisuus ja siitä johtuva oikeusturvan vaarantuminen, potilastietojen luvatta katseleminen, säännöksen soveltamisen eri tulkinnat, jotka johtavat epätasa-arvoiseen kohteluun ja harkintavallan väärinkäyttö. Myös läheisen määritelmä ja suostumuksen soveltaminen on aiheuttanut epäselvyyttä lääkäreiden keskuudessa. Lainsäädännön täsmentäminen ja selkeyttäminen auttaisi lääkäreitä toimimaan yhdenmukaisesti vainajan potilastietojen luovutuksessa. Tämä lisäisi myös oikeusturvaa lääkäreille, vainajalle sekä läheisille. Lääkäreiden koulutus ja kansallinen yhdenmukainen ohjeistus vainajan potilastietojen luovutuksesta olisi enemmän kuin tarpeellinen, jotta voisimme taata jokaiselle taholle kuuluvat oikeudet kenenkään oikeuksia loukkaamatta.