Lapsen oikeusasema lastensuojelun sijaishuollon asiakkaana : Huostaanotetun lapsen oikeuksien toteutuminen.

Abstract

Tässä tutkielmassa tarkastellaan sijoitetun lapsen oikeusasemaa ja oikeuksien toteutumista. Tarkoituksena on selvittää, mitkä sijoitetun lapsen oikeudet ovat ja millä lailla oikeuksista säädetään. Tutkimuskysymyksenä on, millainen lastensuojelun sijaishuoltoon sijoitetun lapsen oikeusasema on ja miten lapsen oikeudet turvataan huostaanoton aikana? Lisäksi pyritään selvittämään, mitkä seikat vaarantavat näiden oikeuksien toteutumisen. Tähän etsitään vastausta erityisesti eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisuista ja tarkastuskertomuksista. Tutkimusmetodina on oikeusdogmatiikka, jolloin tutkimuskohteena on voimassa oleva oikeus. Oikeusdogmatiikan tehtävä ei ole pelkästään selvittää oikeussääntöjen sisältöä, vaan myös systematisoida niitä. Erityisesti huomion keskipisteenä on oikeuden tosiasiallinen toteutuminen.

Tutkimuksen keskeisiä käsitteitä ovat lapsen etu ja lapsen oikeudet. Sijaishuollolla tarkoitetaan lapsen huostaanottoa ja sijoittamista kodin ulkopuolelle. Sijoitetun lapsen oikeusasema muuttuu huostaanoton myötä, sillä monet huoltajalle kuuluvista oikeuksista siirtyvät huostaanoton myötä sijoituksesta vastaavalle taholle. Pääasiallinen vastuu lapsen sijaishuollon toteutumisesta kuuluu lapsen asioista vastaavalle sosiaalityöntekijälle. Huostaanotolla on positiivisia velvoitteita, kuten velvollisuus turvata lapsen yhteydenpito tämän läheisiinsä, sekä turvata lapselle mm. sivistyksellisten oikeuksien toteutuminen. Lapsen edun ja -suojelun nimissä lapseen voidaan myös kohdistaa erilaisia lastensuojelulaissa säädettyjä rajoitustoimenpiteitä, kuten yhteydenpidon tai liikkumavapauden rajoittaminen.

Tutkimustulokset osoittavat, etteivät sijoitettujen lasten oikeudet toteudu lain edellyttämällä tavalla. Eduskunnan oikeusasiamiehen kanteluratkaisujen perusteella sijoitetut lapset joutuvat usein oikeusturvaloukkausten uhreiksi esimerkiksi liiallisesti tai laittomasti perus- ja ihmisoikeuksia rajoittavan toiminnan vuoksi. Lastensuojelu ei pysty vastaamaan sijoitettujen lasten tarpeisiin, sillä resurssien niukkuuden vuoksi sosiaalityöntekijät eivät suoriudu tehtävistään lain edellyttämällä tavalla. Tämä voi johtaa valvontavastuun laiminlyönteihin sekä estää luottamuksellisen suhteen syntymisen lapsen ja sosiaalityöntekijän välille. Luottamuksellisen suhteen puuttuessa lasten kokemat epäkohdat voivat jäädä näkymättömiin, mikä edelleen heikentää lasten oikeuksien toteutumista.

Lastensuojelulaitoksilla on haasteita vastata lasten tarpeisiin, ja peruspalvelujärjestelmän puutteet vaikeuttavat lasten mielenterveys- ja päihdeongelmien hoidossa. Suomessa tulisi aloittaa lastensuojelulain kokonaisuudistus, jotta sijoitettujen lasten tarpeisiin voitaisiin vastata paremmin. Erityisesti resurssien riittävyyteen sosiaalityön ja päihde- ja mielenterveyshoidon osalta tulisi kiinnittää erityistä huomiota.