Koirankasvattajan yhteistoimintasopimukset

Abstract

Koiria arvioidaan olevan Suomessa nykyisin noin 800 000, joista valtaosa on Suomen Kennelliitto ry:n (SKL) rekisteröimiä rotukoiria. Vuonna 2023 SKL:n rekisteröimä koiramäärä oli 43 835. Covid-19-pandemian vaikutus oli nähtävillä myös rotukoirien rekisteröintimäärien kasvuna. Koiriin liittyvien vuotuisten sopimusten määrä on suuri, sillä kauppasopimusten lisäksi solmitaan koiran jalostuskäyttöä koskevia sopimuksia, joita kutsutaan tässä tutkimuksessa yhteistoimintasopimuksiksi. Niiden tarkoitus on pitää kasvattajan jalostusmateriaali mahdollisimman laajana ja laadukkaana. SKL suosittelee käyttämään ensisijaisesti laatimiaan vakioehtoisia mallisopimuslomakkeita. Kaikkiin tilanteisiin ei vakiolomaketta kuitenkaan ole.

Yhteistoimintasopimuksia solmitaan sekä kuluttajien että toisten koirankasvattajien välillä. Kasvattajan on toisinaan vaikea ennakoida niihin liittyviä riskejään, joten sopimusten tosiasiallinen tarkoitus saattaa jäädä toteutumatta. Tarkastelussa keskityttiin kuluttajasopimuksiin, sillä valtaosa kasvattajista on kuluttajansuojalain määritelmän mukaan elinkeinonharjoittaja. Kuluttajansuojalakia sovelletaan myös SKL:n vakiosopimusten osalta.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää erilaisten yhteistoimintasopimusten yleisimpiä ongelmakohtia sekä etsiä ratkaisuja siihen, miten riskejä on mahdollista hallita, jotta sopimuksilla tavoiteltu jalostuskäyttö voitaisiin turvata nykyistä varmemmin. Tutkimusmenetelmänä on käytetty oikeusdogmaattista eli lainopillista menetelmää, jossa hyödynnetään lähdemateriaalina oikeuslähteitä. Tutkimuksessa on normien tulkinnassa käytetty monipuolisesti erilaisia oikeuslähteitä, kuten lainsäädäntöä, lain esitöitä, tuomioistuinratkaisuja sekä oikeustieteellistä kirjallisuutta. Lisämateriaalia on hankittu kasvattajille suunnatulla internetissä toteutetulla lomakekyselyllä, jonka osalta on noudatettu ensisijaisesti kvantitatiivista menetelmää.

Tutkimustulokset osoittavat, että sopijapuolet eivät välttämättä ymmärrä sopimusehtoja tai ymmärtävät ne eri tavoin. Sopijapuolten intressit eivät välttämättä kohtaa erityisesti silloin, kun kyseessä on pitkäkestoinen sopimus. Ensisijaisena riskien hallintakeinona on kasvattajien juridiikan tuntemuksen lisääminen. Toisena keinona voidaan nähdä erilaiset sopimustekniset ratkaisut. Vaarana tosin on, että sopimus on muotoiltu epäselväksi tai monitulkintaiseksi, joten tämäkin vaatii juridiikan tuntemusta, jollei apuna käytä juridisia palveluita.

Tulosten perusteella voidaan päätellä, että SKL:n laatimat vakiosopimuslomakkeet ovat sijoitussopimusten osalta osin puutteellisia, sillä kasvattajan oikeuksia ei ole riittävästi turvattu uudistuneissakaan mallisopimuspohjissa. Noin kolmannes kasvattajista mieluummin luopuu jalostusoikeuksistaan sopijapuolen kanssa kohtaamiensa erimielisyyksien vuoksi kuin lähtee hakemaan oikeutta tuomioistuimessa.