Kansallisen verotusvallan alueellinen ulottuvuus : Tuloverotuksen näkökulmasta

Tässä kandidaatintutkielmassa tutkin Suomen verotusvallan alueellista ulottuvuutta rajat ylittävissä verotustilanteissa tuloverotuksen näkökulmasta. Tuloverolain (1992/1535) 1 luvun 1§ mukaan ansiotulosta suoritetaan veroa valtiolle. Tilanne ei ole niin yksinkertainen, kun verovelvollisella on yhteyksiä useampaan valtioon. Tällaisia yhteyksiä voi syntyä silloin, kun henkilö asuu yhdessä valtiossa sen kansallisen lainsäädännön mukaisesti, mutta työskentelee toisessa valtiossa. Rajat ylittävää tuloverotusta sääntelevät paitsi kansallisen lainsäädännön normit, myös Euroopan Unionin oikeus, verosopimukset sekä kansainvälisen vero-oikeuden normit. Kansallinen verotuslainsäädäntö voi koskea ainoastaan sellaisia verovelvollisia sekä sellaisia tuloja, joilla on liittymäkohtia Suomeen. Tämän lisäksi rajan verotusvallalle asettavat muiden valtioiden, joihin verosubjektilla tai -objektilla on yhteyksiä, verotuslainsäädäntö. Näin ollen kansallinen verotusvalta ei ole rajaton. Ensisijaisesti sisäinen verolakimme määrittelee Suomen verotusvallan alueelliset rajat ottaen huomioon Euroopan Unionin (EU) oikeuden ja valtiosopimusten vaikutuksen. Tässä tutkielmassa sanalla ”verosopimus” tai ”valtiosopimus” viitataan vain tuloverotusta koskeviin verosopimuksiin. Tutkielmassa kansainvälisellä vero-oikeudella tarkoitetaan niiden normien, oikeussääntöjen ja -käytäntöjen kokonaisuutta, jotka koskevat rajat ylittävien oikeustoimien tuloverotusta. Yhtä yhtenäistä kaikkia valtioita sitovaa kansainvälistä verolakia tai normikokonaisuutta ei ole olemassa; kansainvälisen vero-oikeuden voidaan katsoa muodostuvan kolmesta erillisestä oikeusosa-alueesta: kansallisesta kansainvälisestä vero-oikeudesta, valtioiden välisistä verosopimuksista ja EU-vero-oikeudesta. Kyseisiä kokonaisuuksia tulen käsittelemään erillisissä kappaleissa. Suomi säätää itsenäisesti oman verolainsäädännönsä, jonka perusteella verovelvollisuus ja tulojen verotus määräytyvät. Kuitenkin verosopimukset ja EU-oikeuden normit voivat rajoittaa valtion verotusoikeutta ja antaa erilaisia tulkintavaihtoehtoja, vaikka sen oma lainsäädäntö muuten sallisi verotuksen. Tutkimuskysymykseni on seuraava: Mitkä ovat oikeudelliset perusteet Suomen verotusvallan alueelliselle ulottuvuudelle ja mitkä ovat sitä rajoittavat tekijät? Verovelvollisuuden alueellisessa ulottuvuudessa ja sen määrittämisessä on kysymys siitä, mitkä ovat Suomen verotusvallan rajat. Tämä asia täytyy ratkaista ensisijaisesti kansallisen lainsäädännön avulla. Koska Suomen verotusvaltaa ei voida ulottaa äärettömiin, kansallisen lainsäädännön tulee määritellä Suomen verotusvallan rajat. Vasta kun henkilön verovelvollisuusasema kansallisella lainsäädännöllä on selvitetty, voidaan arvioida, miten ja milloin tiettyä tuloa verotetaan sekä vaikuttavatko ja jos vaikuttaa, niin miten, verosopimukset tai EU-oikeus Suomen verotusvaltaan. Tutkielmassa käytetty tutkimusmetodi on lainopillinen eli oikeusdogmaattinen. Lainoppi tutkii, tulkitsee ja systematisoi voimassa olevaa oikeusjärjestystä. Tutkimukseni on vero- oikeudellinen ja tutkimus kuuluu kansainvälisen vero-oikeuden alaan. Tutkimuksessani, kyseisen metodin valossa, tarkastelen kansallisen verotusvallan alueellista ulottuvuutta ja sitä rajoittavien tekijöiden oikeudellisia perusteita voimassaolevan lainsäädännön, oikeuskäytännön ja -kirjallisuuden avulla. Tutkimuksen keskeinen tarkastelun kohde on sisäisen lainsäädännön vuorovaikutussuhde kansallisen verotusvallan rajoittavien ylikansallisten oikeusosa-alojen kanssa ja päällekkäisten verovaikutusten merkitys valtion verotusvallan alueellisen ulottuvuuden kannalta. Tutkimuksessa käsitellään luonnollisten henkilöiden kansainvälistä verotusta. Koska yhtenäistä, kaikkia valtioita sitovaa, ylikansallista verolakia ei ole, aiheeseen liittyy verotuslainsäädännön lisäksi useita oikeusperiaatteita ja rajat ylittävän tuloverotuksen kohdalla onkin otettava huomioon useampi oikeuslähde. Lisäksi, tutkielmassa tukeudun Verohallinnon ohjeisiin. Tutkimuksellani pyrin tulkitsemaan kyseisiä oikeuslähteitä sekä systematisoimaan niiden järjestystä.