Toivon vai pelon ilmasto? : Ilmastonmuutoksen kehystäminen ympäristöjärjestöjen Facebook-viestinnässä

Kuvaus

Ilmastonmuutos on merkittävä yhteiskunnallinen ongelma, joka edellyttää laaja-alaisia muutoksia yhteiskunnan eri alueilla. Moniulotteisena ja vaikeasti hahmotettavana ilmiönä sitä voidaan pitää myös viestinnällisenä ongelmana. Vaikka aiheesta on tuotettu valtava määrä tietoa, viestinnän avulla ei toistaiseksi kuitenkaan ole onnistuttu tuottamaan riittäviä toimenpiteitä ilmiön hillitsemiseksi. Ilmastoviestinnässä on tyypillisesti painotettu epäonnistumisia, tekemättä jättämisiä sekä eri osapuolten välisiä kiistoja, mutta viime aikoina tutkimuskentällä on alettu kiinnittää entistä enemmän huomiota myös toivon rooliin ilmastotekojen esittämisessä merkityksellisinä ja tekemisen arvoisina. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisista näkökulmista ilmastonmuutos ja kansalaisten vaikutusmahdollisuudet esitetään Suomessa toimivien ympäristöjärjestöjen Facebook-viestinnässä. Aineisto koostuu Greenpeace Suomen, WWF Suomen ja Suomen luonnonsuojeluliiton ilmastonmuutosta käsittelevistä Facebook-päivityksistä, joita on yhteensä 84. Tutkimusmenetelmänä on kehysanalyysi, johon yhdistetään teoriaa pystyvyysuskon vahvistamisen keinoista. Aineiston pohjalta voidaan hahmottaa kolme erilaista näkökulmaa ilmastonmuutoksen ja vaikutusmahdollisuuksien esittämiseen ympäristöjärjestöjen ilmastoviestinnässä: toivon, uhan ja kiistojen kehykset. Eniten aineistosta on havaittavissa toivon kehystä, joka ilmaisee luottamusta ihmisten kykyyn selviytyä ilmastonmuutoksesta yhteisten ponnistelujen kautta. Ongelman tärkeyttä ja kiireellisen toiminnan välttämättömyyttä perustellaan uhan kehyksellä, joka esittää ilmastonmuutoksen vakavana ja ihmiskunnan olemassaolon vaarantavana ongelmana. Kiistojen kehys korostaa eri tahojen välisiä erimielisyyksiä ilmastonmuutoksen hillinnässä ja kannustaa vastustamaan ympäristöjärjestöjen näkökulmasta haitallista toimintaa. Toivon kehyksen vahva läsnäolo aineistossa saattaa kertoa siitä, että tutkimuksen kohteena olevat ympäristöjärjestöt tunnistavat toivon ja pystyvyyden kokemuksen merkityksen ilmastoystävällisen toiminnan edistämisessä ja pyrkivät aktiivisesti vahvistamaan näitä tunteita viestinnässään. Pystyvyysuskon vahvistamisen keinoja esiintyy aineistossa myös uhan ja kiistojen kehyksissä, mikä osoittaa, että ilmastoon kohdistuvaa toivoa ja pystyvyyden kokemusta lisäävää tietoa on mahdollista sisällyttää osaksi hyvin monenlaisia ilmastoviestinnän kehyksiä. Erilaisten näkökulmien ja pystyvyysuskon vahvistamisen keinojen yhdistäminen ilmastoviestinnässä voikin olla tehokas tapa puhutella eri yleisöjä ja ylläpitää motivaatiota ilmastotoimiin. Pelkkä pelon korostaminen heikentää helposti uskoa omiin vaikutusmahdollisuuksiin, kun taas pelkkä toivon herättäminen ei välttämättä synnytä kokemusta muutoksen välttämättömyydestä. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että ilmastoviestinnässä keskeisessä roolissa onkin tasapaino ongelman vakavuutta korostavien viestien sekä toivoa ja pystyvyyden tunnetta vahvistavien viestien välillä.

URI

DOI

Emojulkaisu

ISBN

ISSN

Aihealue

OKM-julkaisutyyppi