Epätasaisesti kehittyvät alueet : Itä-Suomen elinvoima ja kilpailukyky kumppanuusperustaisessa aluepolitiikassa

Alueellinen eriytyminen on ilmiö, jolle ei ole ennustettavaa loppua lähitulevaisuudessa. Tämä tutkielma tarkastelee alueellista eriytymistä rakenteellisista lähtökohdista ja analysoi, kuinka aluerakenteen kehitys ja alueelliset kehityserot heijastuvat alueiden kilpailukykyyn ja elinvoimaan. Keskeisiä tekijöitä alueellisessa eriytymisessä ovat muun muassa kaupungistuminen, väestörakenteen muutos, työikäisen väestön poismuutto maaseudulta ja seutukaupungeista sekä markkinatalouden prosessit ja globaalien shokkien epätasaiset alueelliset seurannaisvaikutukset. Tutkielmassa analysoidaan alueiden kehitystä talous- ja yhteiskuntamaantieteellisten lähtökohtien kautta. Tutkielman tapausesimerkkinä toimii Itä-Suomen suuralue, joka kamppailee samanaikaisesti rakennemuutosten ja geopoliittisen muutosten kanssa. Elinvoima ja kilpailukyky ovat tärkeimmät kysymykset suuralueen tulevaisuuden kannalta. Tutkielma pyrkii luomaan systemaattisen katsauksen valtion keskushallinnon harjoittamaan kumppanuuteen perustuvaan aluekehittämiseen ja sen rooliin elinvoiman ja kilpailukyvyn vahvistamisessa. Tutkimuskysymysten kautta selvitetään alueiden elinvoimaisuuden ja kilpailukyvyn syntyä, syitä alueelliselle eriytymiselle sekä valtion roolia aluekehittämisessä. Tutkielma on laadullinen tutkimus, jonka tutkimusmetodina toimii kuvaileva kirjallisuusanalyysi. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys tarkastelee tutkimuskirjallisuuden kautta epätasaisen kehityksen lähtökohtia sekä aluepolitiikan ja –kehityksen historiaa. Teoreettisen viitekehyksen kautta tarkastellaan Itä-Suomen elinvoiman ja kilpailukyvyn kehitystä 2020-luvulla. Lopuksi vastataan asetettuihin tutkimuskysymyksiin ja analysoidaan tutkimuksen sisältöä johtopäätöksissä. Alueiden kehittyminen, elinvoima ja kilpailukyky ovat riippuvaisia monisyisistä prosesseista, jotka edellyttävät laaja-alaista horisontaalista yhteiskehittämistä eri toimijoiden välillä. Kumppanuuteen perustuvat mallit tarjoavat tehokkaan viitekehyksen aluekehityksen haasteiden käsittelemiseen sekä valtion roolin tarkasteluun aluekehityksessä. 2020-luvulla aluekehitystä ja -politiikkaa ohjaa verkostomainen kehittäminen, jossa eri toimijat määrittelevät keskeisimmät haasteet kilpailukyvyn ja elinvoiman kysymyksissä ja pyrkivät löytämään haasteisiin ratkaisuja yhteistyön ja erilaisten teemasopimusten puitteissa. Alueiden elinvoiman ja kilpailukyvyn kannalta olennaista on pyrkiä tunnistamaan, miten valtio aikoo reagoida pitkällä aikajänteellä tilanteeseen, jossa se joutuu sopeuttamaan julkista taloutta ja samalla tukemaan mahdollisesti voimakastakin alueellista eriytymistä.