Kriisijohtamisen keinot luonnononnettomuuksissa : Systemaattinen kirjallisuuskatsaus

Tässä tutkielmassa tarkastellaan kriisinhallintaa ja kriisijohtamista luonnononnettomuuksissa. Teorian pohjana ovat kriisinhallinnan vaiheet, kriisijohtamisen erityispiirteet sekä resilienssi. Teoriaa yhdistetään tapahtuneisiin luonnononnettomuuksiin ja analysoidaan näissä toteutunutta johtamista. Tavoitteena on tutkia, kuinka johtaminen ilmenee luonnononnettomuuksien aiheuttamissa kriisitilanteissa. Johtamisella tarkoitetaan tässä tutkielmassa julkisen vallan käyttäjien johtajuutta hallinnollisissa elimissä. Tutkimuskysymyksissä pureudutaan kriisijohtamisen kommunikaatioon ja sen ilmenemiseen päätöksenteossa, kriisijohtamisen vaikutuksiin resilienssiin sekä kriisistä oppimiseen tapahtuman jälkeen. Kirjallisuuskatsausta pohjustetaan teorialla kriisijohtamisesta sekä luonnononnettomuuksista. Menetelmänä on systemaattinen kirjallisuuskatsaus, jonka avulla kerätään aineisto tutkielmaan. Aineisto koostuu kuudestatoista tutkimuksesta, jotka käsittelevät luonnononnettomuuksia sekä niiden aikana tapahtunutta johtamista ja kriisinhallintaa. Aineiston tutkimukset käsittelevät eri puolilla maailmaa tapahtuneita luonnononnettomuuksia. Kirjallisuuskatsauksen tulokset analysoidaan hyödyntäen teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Tuloksissa kommunikaatio ilmenee yhteistyönä ja koordinaationa eri hallinnon tasojen välillä sekä tiedonjakona luonnononnettomuudesta kärsivän alueen asukkaille. Kommunikaation toimivuus vaikuttaa suoraan päätöksentekoon, joka on jaettu usean keskinäisessä vuorovaikutuksessa olevan hallintoelimen kesken. Vuorovaikutuksen havaitaan luonnononnettomuuksien sattuessa olevan keskimäärin heikkoa hallinnon eri tasojen välillä. Alueen asukkaiden suuntaan kulkeutuva tiedotus on toimivaa, mutta pääosin hidasta. Tuloksissa resilienssin vahvistaminen näkyy suunnitelmissa, joita tehdään mahdollisia luonnononnettomuuksia varten. Kriisinhallinnan toimet ovat merkittävästi hitaampia, jos suunnitelma ei ole toimiva, tai sitä ei ole lainkaan. Suunnitelman muokattavuus eri tilanteisiin sopivaksi nousee esille merkittävänä resilienssiä lisäävänä seikkana. Toinen aineistosta esiin nouseva resilienssiin vaikuttava seikka on hallinnon suhtautuminen kriisiin. Kolmannesta tutkimuskysymyksestä, eli kriisistä oppimisesta, tämän aineiston pohjalta merkittävin löydös on se, että kommunikaation sujuvuudessa on parannettavaa. Oppiminen on haastava prosessi, mutta sen avulla kertyneestä tiedosta on huomattavasti hyötyä seuraavassa luonnononnettomuudessa.