Työntekijöiden työsuhteen aikaisen tasapuolisen kohtelun suunnittelu yrityksissä
Talvitie, Suvi (2016)
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Yrityksen työntekijät odottavat työsopimuslain mukaisesti työnantajilta syrjimätöntä sekä tasapuolista kohtelua. Tasapuolisen kohtelun säännös jättää kuitenkin melko paljon tulkinnan varaa, jonka vuoksi työntekijöiden ja työnantajan käsitykset tasapuolisesta kohtelusta sekä tulkinta mahdollisesta liikkumavarasta voivat poiketa toisistaan. Tasapuolisen kohtelun rikkomiseen liittyvät epäilyt vahingoittavat yrityksen toimintaa ja imagoa sekä voivat pahimmillaan johtaa vahingonkorvausvelvollisuuteen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia työntekijöiden tasapuolisen kohtelun vaatimuksen vaikutuksia yrityksen toimintaan sekä tasapuolisen kohtelun vaatimuksen vaikutuksia yrityksen työntekijöiden kohtelun suunnitteluun eri tilanteissa työsuhteen aikana. Keskeisenä tavoitteena on lisäksi tunnistaa yleisimmät tasapuolisen kohtelun ongelmakohdat ja selvittää yrityksen mahdollisuudet ehkäistä ennalta tahattomat tasapuolisen kohtelun rikkomukset henkilöstöjohtamisen suunnittelun keinoin.
Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on syrjinnän kiellon ja tasapuolisen kohtelun velvoitteessa. Tutkimuksessa keskitytään käsittelemään, miten työsopimuslain 2 luvun 2 §:ää tulkitaan ja millä perusteilla tasapuolisen kohtelun vaatimuksesta voidaan laillisesti poiketa. Tasapuolisen kohtelun velvoitetta ja lain tulkintaa tutkitaan oikeustapauksien sekä oikeudellisen kirjallisuuden valossa.
Tutkimuksen tulokset osoittavat tasapuolisen kohtelun vaatimuksen vaikuttavan yritysten toimintaan laajasti. Työnantajan on noudatettava tasapuolista ja syrjimätöntä kohtelua kaikessa toiminnassaan. Syrjintää oli tutkimusten mukaan koettu mm. suosikkijärjestelmiin, terveydentilaan, työaikaan, palkkaukseen sekä sukupuoleen liittyen. Rikkomisista on lain määräämiä sekä imagollisia ja taloudellisia seurauksia. Työnantajalle on annettu erilaisia lakisääteisiä työkaluja syrjinnän ja tasa-puolisen kohtelun rikkomusten ennaltaehkäisemiseen. Tasapuolinen kohtelu on kuitenkin syytä ulottaa myös yrityksen arvoihin, organisaatiokulttuuriin, strategiaan sekä toimintaohjeisiin.