Ampuma-aseen hallussapitoluvan peruuttaminen
Peltokangas, Johanna (2011)
Peltokangas, Johanna
2011
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Tutkimuksessa on pyritty selvittämään ampuma-aseen hallussapitoluvan peruuttamista koskeva lainsäädäntö Suomessa. Lisäksi tutkimuksen tukena on tutkittu oikeuskäytäntöä niiden oikeustapausten avulla, jotka on Vaasan hallinto-oikeudesta saatu tutkimuskäyttöön. Lisäksi tutkimuksessa on verrattu Ruotsin lainsäädäntö ampuma-aseen hallussapitoluvan peruuttamisesta ja myös Ruotsista oli muutaman oikeusta-paus käytössä.
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ampuma-aseluvan hallussapitoluvan peruuttamista ja siihen liittyviä ongelmia oikeuskäytännön avulla.
Tutkimus oli oikeusdogmaattinen tutkimus, johon liittyi suppea oikeusvertailu. Pääpaino aineistossa on ollut suomalaisella ja ruotsalaisella lain esitöillä. Lisäksi on käytetty asiaan soveltuvaa oikeuskirjallisuutta ja artikkeleita. Suoraan asiaa käsittelevää oikeuskirjallisuutta ei ole saatavissa Suomessa eikä Ruotsissa. Lisäksi tutkimuksessa on selvitetty tarkoituksenmukaisuusharkinnan merkitystä ratkaisutoiminnassa.
Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että sisäasiainministeriön yhtenäistämisohjeilla on ollut huomattava merkitys ampuma-aseiden hallussapitolupien peruuttamisen yhdenvertaisuuden toteutumiselle. Tutkimuksessa on käynyt ilmi ampuma-aseiden hallussapitolupien peruuttamispäätösten sisältäneen ongelmia erityisesti niiden peruuttamisen suhteen. Lisäksi on käytännössä sisäasiainministeriön antama ohjeistus saanut päätöksenteossa lain aseman. Ampuma-aseen hallussapitoluvan peruuttamisperusteiden tarkoituksenmukaisuusharkintaperusteisiin vaikuttavat taustalla oikeusperiaatteet ja niiden painoarvo. Erityisesti soveltuvuusarviointi, henkilön terveys ja käyttäytyminen sisältävät runsaasti tarkoituksenmukaisuusarviointia.
Johtopäätöksenä voidaan todeta, että ampuma-aseen hallussapitoluvan peruuttamisasioissa tarvitaan koulutusta, viranomaisten välistä tiedonkulkua, unohtamatta luvanhaltijoiden tietoturvaa. Lisäksi tiedottamista ampuma-aseen hallussapitoluvan peruuttamisperusteista tulisi lisätä. Myös 13.6.2011 muuttunut ampuma-aselaki muutti hieman ampuma-aseen hallussapitoluvan peruuttamisperusteita