Lapsen edun ulottuvuuksia kansainvälistä suojelua hakeneen alaikäisen oikeudellisesta näkökulmasta

Vuonna 2015–2016 Eurooppa kohtasi pakolaiskriisin, jonka seurauksena EU:n turvapaikkajärjestelmässä havaittiin merkittäviä puutteita. Erityisesti moninkertaisesti haavoittuvassa asemassa olevien alaikäisten suojelu lapsen edun mukaisesti muodostui haasteelliseksi. Yhtenä syynä tähän nähdään olleen monitasoisten poliittisten järjestelmien hajanainen vastuu. EU on kehittänyt havaittujen epäkohtien myötä Euroopan yhteistä turvapaikkajärjestelmää (CEAS) entistä tehokkaammaksi muun muassa luomalla sopimuksia eräiden kolmansien maiden valtioiden kanssa. Sillä oletuksella, että kaikki sopimuksen piiriin kuuluvat valtiot noudattavat kansainvälistä sääntelyä ja kansainvälisiä sopimuksia. Mahdollistaako voimassa oleva kansainvälinen oikeus lapsen edun toteutumisen kansainvälistä suojelua ja turvapaikkaa hakeville alaikäisille? EU ei kykene kestävästi käsittelemään suuria määriä turvapaikanhakijoita, ja EU:n yhteistyö kolmansien maiden kanssa perustuu oletukseen kansainvälisten velvoitteiden ja sopimusten noudattamisesta. On yleisesti tiedossa, että muun muassa Välimeren alueella osa pakolaisista elää erittäin vaikeissa olosuhteissa. Kansainvälistä suojelua hakevan lapsen edun lähtökohdista merkittäviksi nousevat kansainvälisen oikeuden pohjalta luotujen järjestelmien toimivuus ja niissä sovellettavien tulkintojen marginaalit, kuten esimerkiksi eri sopimusvaltioiden vaihteleva käsitys turvallisesta kolmannesta maasta. Mahdollistaako kansallinen voimassa oleva oikeus lapsen edun mukaiset tarvittavat lastensuojelulliset toimenpiteet kaikille kansainvälistä suojelua tai turvapaikkaa hakeneille maahanmuuttajataustaisille alaikäisille ja erityisesti niitä eniten tarvitseville, kuten ihmiskaupan uhreille ja yksin saapuneille? Suomi on saanut YK:n lapsen oikeuksien komitealta huomautuksia muun muassa siitä, että ihmiskaupan uhrin tunnistaminen on riittämätöntä, yksin saapuneiden alaikäisten säilöönotto tulee lopettaa, lapsen kuuleminen ei toteudu täysimääräisesti ja tilastointia tulee kehittää haavoittuvimmassa asemassa olevien ryhmien tunnistamiseksi. Kansallisella tasolla maahanmuuttajataustaiseen lapseen kohdistuvaa sääntelyä kehitetään jatkuvasti, mikä ajoittain nostaa esiin jännitteitä maahanmuuttopolitiikan ja kansainvälisten sopimusten sekä velvoitteiden noudattamisen välillä. Tutkimukseeni sisältyy lainopin ohella oikeuspoliittisia ulottuvuuksia - De lege ferenda. Suositus uuteen tulevaan oikeussäännökseen koskee konfliktimaista saapuneita raskaana olevia naisia ja heidän vielä syntymättömien lapsien aikaista pääsyä ehkäisevän lastensuojelun ja ennakollisen lastensuojeluilmoituksen ulottuville sekä naisten mahdollisuutta saada hoitoa aikaisessa vaiheessa posttraumaattiseen stressihäiriöön (PTSD), mikä turvaa myös lapsen terveyttä.