Vanhemmuuden vahvistamisen oikeudelliset edellytykset: Tarkastelussa erityisesti isyyden vahvistamista koskevat kysymykset lapsen oikeuksien toteutumisen näkökulmasta

Abstract

Vanhemmuuden vahvistamista koskevan sääntelyn toteuttamisen näkökulmasta keskeistä on lapsen oikeuksien ja lapsen edun toteutuminen. Vanhemmuus voidaan vahvistaa tilanteesta riippuen joko avioliiton perusteella eli isyysolettaman kautta, tunnustamalla tai vahvistamalla vanhemmuus viranomaisessa tai tuomioistuimessa. Vanhemmuutta koskevista asioissa säädetään vanhemmuuslaissa (775/2022). Lainsäädäntöä on uudistettu viime vuosina runsaasti. Sen lisäksi, että ensin uudistettiin isyyslaki (11/2015), joka astui voimaan vuoden 2016 alusta, säädettiin kansalaisaloitteen pohjalta äitiyslaki (253/2019), joka ehti olla voimassa huhtikuusta 2019 vuoden 2022 loppuun, kunnes vuoden 2023 alusta astui voimaan näiden lakien yhdistämisen kautta syntynyt vanhemmuuslaki. Vilkkaan lainsäädännön uudistamisen taustalla on ollut julkinen keskustelu, joka on vauhdittanut lakimuutoksia. Yhteiskunnallisen muutoksen tarve on kirittänyt myös vanhemmuutta koskevaa keskustelua. Vanhemmuuden vahvistamista koskevista kysymyksistä, liittyen erityisesti isyyden vahvistamiseen, on syntynyt myös oikeuskäytäntöä. Suomessa korkein oikeus on antanut ratkaisunsa useassa tapauksessa, joissa on käsitelty vanhemmuuden vahvistamista. Samoin myös kansainvälisellä tasolla Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut jäsenvaltioitaan koskevia ratkaisuja, jotka ovat heijastelleet tarvetta kehittää osin puutteellista lainsäädäntöä. Kun vanhemmuus on vahvistettu, voidaan kanne sen kumoamiseksi nostaa käräjäoikeuteen kahden vuoden kuluessa, joka lasketaan pääsääntöisesti lapsen syntymästä. Lapsen kanneoikeudella ei kuitenkaan edellä mainittuun määräaikaan nähden ole rajoituksia. Lapsen oikeus tuntea omat vanhempansa on siis painoarvoltaan laaja-alaisempi kuin esimerkiksi perheen ulkopuolisen henkilön oikeus saada vanhemmuutensa vahvistetuksi. Sääntely antaa siis painoarvoa perhe-elämän suojalle, joka on lapsen oikeuksien sopimuksessa määritelty keskeiseksi perhettä ja lapsen etua turvaavaksi elementiksi. Lapsen edun huomioiminen edellyttää lapsen näkemysten huomioimista häntä koskevissa päätöksissä. Vaikka kanteennostaja olisi aikuinen, on lapsen näkemykset otettava huomioon hänen ikäänsä ja kehitystään vastaavalla tavalla. Lapsen oikeuksien lähtökohtana on, että lapsella on näkemys häntä koskeviin asioihin ja se on häneltä voitava selvittää ja ottaa huomioon, kun kyseessä on häneen vaikuttava toimi.