Perustuslain 19 § ja ulosmittauskiellot sosiaalietuuksiin kohdistuvan täytäntöönpanon rajoituksena

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan ulosmittauskieltojen merkitystä velallisen oikeusturvan näkökulmasta huomioiden Suomen perustuslain asettamat reunaehdot. Tutkimuksessa selvitetään, miten ulosottokaaren ulosmittauskieltoja koskeva sääntely turvaa vähävaraisten velallisten oikeuden välttämättömään toimeentuloon ja millä perusteilla sosiaalietuuksia on rajattu ulosmittausten ulkopuolelle. Aihe on yhteiskunnallisesti merkittävä, sillä velkaantuminen ja ulosotto koskevat suurta joukkoa kansalaisia ja liittyvät keskeisesti myös hyvinvointivaltion toimintaan. Tutkimusmenetelmänä on hyödynnetty lainopillista eli oikeusdogmaattista lähestymistapaa.

Sosiaalietuudet voidaan jakaa kolmeen ryhmään niiden ulosmittauskelpoisuuden perusteella. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat ulosmittauskelpoiset etuudet, kuten työeläke ja ansiopäiväraha. Toiseen ryhmään kuuluvat ne etuudet, jotka ovat ulosmittauskiellon alla, mutta jotka huomioidaan kuitenkin laskennallisesti velallisen tulopohjassa. Näitä ovat esimerkiksi takuueläke ja työttömän peruspäiväraha. Kolmannessa ryhmässä ovat ulosmittauskelvottomat etuudet, joita ei huomioida edes tulopohjassa. Esimerkkeinä tällaisista etuuksista ovat toimeentulotuki ja asumistuki. Työmarkkinatuen asemasta on ilmennyt tulkintaeroja, kuten myös vapaakuukausilta säästöön jääneiden etuuksien ulosmittauksesta.

Ulosottokaaren ulosmittauskiellot muodostavat merkittävän osan velallisen oikeusturvaa ja turvaavat osaltaan perustuslain 19 §:n mukaista oikeutta välttämättömään toimeentuloon. Sääntely ei ole kaikilta osin yksiselitteistä, mikä näkyy etenkin työmarkkinatuen ja vapaakuukausilta kertyneiden säästöjen tulkinnassa. Tutkimuksen perusteella ulosmittauskiellot vahvistavat velallisen oikeusturvaa ja edistävät velkajärjestelmän kohtuullisuutta, mutta niiden tulkinta- ja soveltamiskäytännöt eivät ole kaikilta osin johdonmukaisia. Nämä tulkintaerot yhdistettynä Suomen sosiaaliturvajärjestelmän lohkoutuneisuuteen voivat heikentää velallisen oikeusturvaa ja kyseenalaistaa yhdenvertaisuuden toteutumisen käytännössä.