Hyvinvointialueen velvollisuus ohjata ja valvoa palveluyksikön henkilöstön omavalvontaosaamista : Lainopillinen ja empiirinen tutkimus omavalvontaosaamisesta ikääntyneiden ympärivuorokautisessa palveluasumisessa

Abstract

Tutkimus sijoittuu sosiaali- ja terveysoikeuden alalle ja tarkastelee palvelunjärjestäjän ohjaus- ja valvontavelvollisuutta henkilöstön omavalvontaosaamisen näkökulmasta. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitä henkilöstön omavalvontaosaaminen tarkoittaa lainsäädännön näkökulmasta, ulottuuko palvelunjärjestäjän ohjaus- ja valvontavelvollisuus henkilöstön omavalvontaosaamiseen sekä miten hyvinvointialueet toteuttavat tätä velvollisuutta. Lisäksi tavoitteena on systematisoida omavalvontaosaamista oikeudellisena käsitteenä. Tutkimuksessa tarkastelu sijoittuu omavalvontaosaamiseen ikääntyneiden ympärivuorokautisessa palveluasumisessa. Tutkimus toteutettiin oikeusdogmaattista ja empiiristä tutkimusotetta yhdistäen. Lainopillisen menetelmän avulla tulkittiin palvelunjärjestäjän ohjaus- ja valvontavelvollisuutta koskevaa voimassa olevaa oikeutta sekä systematisoitiin omavalvontaosaamisen sisältöä lainsäädännön, lainvalmisteluaineiston, oikeuskirjallisuuden ja ylimpien laillisuusvalvojien ratkaisukäytännön perusteella. Empiirinen osuus toteutettiin oikeussosiologisena tutkimuksena, jossa tarkasteltiin, miten hyvinvointialueet käytännössä soveltavat omavalvontaosaamisen ohjaus- ja valvontavelvollisuuttaan. Empiirinen aineisto koostui neljän maantieteellisesti lähekkäin sijaitsevan Keski-, Itä- ja Kaakkois-Suomen hyvinvointialueen omavalvontaohjelmista sekä vanhusten ympärivuorokautisen palveluasumisen palveluyksiköiden omavalvontasuunnitelmista (n=16). Tutkimuksessa havaittiin, että henkilöstön omavalvontaosaaminen muodostaa osan sosiaali- ja terveydenhuollon omavalvonnan toteutumista, vaikka omavalvontaosaamista ei lainsäädännössä määritellä täsmällisenä oikeudellisena käsitteenä. Omavalvontaosaamisen sisältö rakentuu erityisesti valvontalain, sen lainvalmisteluaineiston sekä ylimpien laillisuusvalvojien ratkaisujen perusteella. Tutkimuksen perusteella palvelunjärjestäjän ohjaus- ja valvontavelvollisuus ulottuu myös palveluntuottajan omavalvontaosaamiseen. Empiirisen aineiston teoriaohjattu sisällönanalyysi osoitti, että hyvinvointialueiden omavalvontaohjelmat ovat pääosin yleisluontoisia eivätkä ne ohjaa henkilöstön omavalvontaosaamista kovin konkreettisesti. Tutkimuksen perusteella omavalvontasuunnitelmien sisältö vaikutti rakentuvan osittain muiden ohjaavien rakenteiden kuin omavalvontaohjelmien varaan. Tutkimuksessa havaittiin myös, että riskien tunnistamisen osaamisessa esiintyi merkittävää vaihtelua sekä hyvinvointialueiden välillä että niiden sisällä.