Hybridityön käytännöt organisaation resilienssin vahvistajana ja haastajana

Hybridityö, jossa yhdistyvät etä- ja lähityön muodot, on vakiintunut osaksi työelämää erityisesti koronapandemian jälkeen. Se tarjoaa organisaatioille uudenlaisia mahdollisuuksia laajentaa työn tekemisen tapoja, tuoden samalla mukanaan uusia johtamiseen, työn organisointiin ja yh-teisöllisyyden ylläpitämiseen liittyviä haasteita. Muuttuva työympäristö haastaa organisaatioita kehittämään toimintatapojaan tavalla, joka tukee sopeutumista, yhteistä suuntaa ja toiminnan jatkuvuutta myös epävarmuuden keskellä. Tämän pro gradu -tutkielman teoreettinen viitekehys pohjautuu hybridityöhön ja organisaation resilienssiin. Tutkielmassa nojataan Lengnick-Hallin ja muiden (2011) malliin, jossa resilienssi ra-kentuu kognitiivisista, käyttäytymiseen liittyvistä ja sisäisistä elementeistä. Resilienssi nähdään kollektiivisena organisaation ominaisuutena, joka kehittyy rakenteiden, käytäntöjen ja vuorovai-kutuksen kautta. Näiden ulottuvuuksien avulla tarkastellaan, millaiset hybridityön käytännöt vahvistavat tai haastavat organisaation resilienssikykyä. Hybridityön ja organisaation resilienssin välistä yhteyttä on aiemmassa tutkimuksessa käsitelty niukasti. Aiempi tutkimus on painottunut yksilötason resilienssiin, kun taas organisaatiotason tarkastelu on jäänyt vähäiseksi. Tämä tut-kielma vastaa tähän tutkimusaukkoon. Tutkielma on toteutettu kvalitatiivisella lähestymisotteella. Tutkimuksen empiria on kerätty tee-mahaastatteluilla. Aineiston keruuta varten toteutettiin yhdeksän teemahaastattelua, joihin osallistui yhteensä kymmenen hybridityötä tekevää työntekijää eri toimialoilta. Haastatteluai-neisto on analysoitu abduktiivisella sisällönanalyysillä. Tulokset on jaettu kolmeen osioon sen perusteella, mitkä hybridityön ulottuvuudet nousevat selkeimmin esiin aineistosta organisaa-tion resilienssiä vahvistavina tai haastavina tekijöinä. Hybridityö voi vahvistaa organisaation resilienssiä silloin, kun sen käytännöt ovat selkeitä, yh-dessä sovittuja ja avoimesti perusteltuja sekä pohjautuvat organisaation strategisiin tavoittei-siin. Tällöin ne tukevat jaettua ymmärrystä, työn ja muun elämän tasapainoa sekä työyhteisön vuorovaikutusta ja yhteenkuuluvuutta. Vastaavasti resilienssiä heikentävät epäselvät rakenteet, hajanaiset käytännöt ja puutteellinen yhteisöllisyyden tuki. Ne voivat johtaa työyhteisön eriyty-miseen, yhteisen suunnan hämärtymiseen ja heikentyneeseen työhyvinvointiin. Tällaiset haas-teet heikentävät resilienssin kognitiivisia, käyttäytymiseen liittyviä ja sisäisiä elementtejä.