Ugly Girls on Stage: Riot Grrrl Reflected through Misrepresentations

Abstract

1990-luvun alussa Yhdysvalloista kantautui aggressiivisen punkrock-feminismin eli Riot Grrrl -liikkeen riitasointuja. Nuoret naiset valjastivat epätasa-arvoon turhautumisensa äänekkään ja nenäkkäänkin punkrock-kapinan kolmisointuihin. Ehkä juuri tästä syystä ulkopuoliset tahot päätyivät arvioimaan liikkeen toimintaa lähinnä muotoseikkojen eli musiikin, esiintymisen ja ulkonäkötekijöiden lähtökohdista. Kapinallisten tyttöjen feminististä ideologiaa moni vähätteli tai ei huomioinut lainkaan.

Lähtökohtaisesti olen pitänyt merkittävänä väärinedustusta, joka muodostui 1990-luvun alun valtavirtamedioissa sekä aiemman sukupolven feministien kommenteissa tavanomaiseksi suhtautumiseksi Riot Grrrl -liikkeeseen. Tulkitsen tätä tutkielmassani merkkinä Riot Grrrlin uhkaavasta vallankumouksellisuudesta, jota siis pohdin väärinedustusten valossa. Analyysissani korostuu liikkeen jäsenten epäsovinnainen ja epähyväksyttävä naiseus, jota havainnoin valitsemissani yhtyeissä Bikini Kill, Bratmobile, Heavens to Betsy ja Huggy Bear. Teoriaosassa esittelen analyysini keskeisiksi välineiksi alakulttuuriteorian, radikaalifeminismin ja Judith Butlerin performatiivisen sukupuolikäsityksen.

Tutkielmassani korostunut Riot Grrrl -liikkeen tavoittamattomuus näkyy etenkin löydösteni moninaisuudessa. Merkittävintä löydöksissäni on kuitenkin se, että Riot Grrrl mursi ennakkoluulottomalla moniselitteisyydellään niin median kuin feminismin naiseuden käsitettä, sekä se, että käsittämättömäksi leimattu liike koettiin uhkana sovinnaiselle, patriarkaalisuuden määrittämälle naiseudelle, koska sitä vähäteltiin systemaattisesti. Riot Grrrl -liikkeen vaikutusvaltaa pyrittiin rajoittamaan, mistä syystä sen vallankumouksellisuus kuvastuu väärinedustuksissa hyvin konkreettisesti.