Turvapaikanhakijan oikeudet vastaanottoprosessissa

Abstract

Tässä tutkielmassa tarkastellaan turvapaikanhakijoiden vastaanotto-olosuhteiden oikeudellista perustaa ja laatua. Kiinnostus tutkielman aihepiiriin muodostui jo vuonna 2015, jolloin alkoi suurin turvapaikanhakijoiden määrän kasvu Suomessa ja muualla Euroopassa. Aikaisempi kiinnostus ihmisoikeuksien toteutumiseen sekä tasa-arvoiseen elämään ajoi minut ihmettelemään, kuinka Suomi selviää hakijamäärästä ja kuinka se kykenee tarjoamaan vaadittavat puitteet perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta. Turvapaikanhakijan oikeuksien sijoittuminen oikeusjärjestykseen on oleellinen näkökulma, sillä turva-paikan myöntämisestä ei ole yhtä yhtenevää ja selkeää säädöstä kuin pakolaisasemasta. Käsillä oleva tutkimus keskittyy pääasiassa systematisoivaan tiedonintressiin, mutta myös oikeustieteelliselle tutkimukselle ominaista laintulkintaa on käytetty metodina tässä tutkielmassa. Tutkimuksen edetessä ilmenee myös sääntelyn vaikutuksia arvioivaa otetta, koska tutkimus esittelee oikeuskäytännöistä johdettua tulkinnallista kannanottoa. Kun kannanotot koskevat voimassa olevan oikeuden sisältöä ja sen tosiasiallisuutta nyt ja tulevaisuudessa, se luokitellaan lainopillisesti systematisointi-, punninta-, sekä tulkintakannanotoiksi. Tutkielman pääajatuksena on kuvata sitä, mitä on turvapaikanhakija oikeus. Pääkysymykset ovat: Mitkä ovat turvapaikanhakijan oikeudellinen perusta vastaanottoprosessissa? Millä keinoin vastaanotto-olosuhteet järjestetään paineen alla? Onko perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisessa ongelmia vastaanotto-olosuhteissa? Tärkeänä elementtinä kansainvälisellä tasolla turvapaikanhakijan oikeusperustassa on pakolaisen oikeusasemasta säätelevä yleissopimus sekä yksittäisemmän säätelyn antava vastaanottodirektiivi. Kansallisella tasolla vastaanotto-olosuhteita puolestaan säätelee ulkomaalaislaki ja Laki kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta 17.6.2011/746. Kolmantena elementtinä tutkielmani esittelee käytännön vastaanottopalvelut. Neljäs elementti käsittelee vastaanottopalveluiden puutteita. Viidennessä kappaleessa esittelen kansallisia sekä kansainvälisiä kehityshankkeita vastaanottojärjestelmän kehittämiseksi ja vastaanottopalveluiden laadun parantamiseksi. Johtopäätöksissä esittelen tutkielmani kannalta tärkeimmät tutkimustulokset. Edellä mainitut elementit valikoituivat tutkielmani teoreettiseksi viitekehykseksi, koska tutkielman tarkoituksena on tavoittaa ymmärrys aiheen keskeisiin tekijöihin sekä niiden välisiin suhteisiin. Yhtenä tärkeänä tuloksena on se, että mitä parempaa vastaanottojärjestelmän malliesimerkkiä etsittiin, tutkimusmatka päättyi usein tietoon siitä, kuinka yhtenäisyyttä tulisi parantaa EU-tasolla. Jos vastaanotto-, tuki, ja palautusjärjestelmää harmonisoitaisiin Euroopan tasolta hallinnollisen työn yhtenäistämisen kautta, se kehittäisi kaikkien jäsenmaiden vastaanotto-olosuhteita ja katse tulisi kääntää pois ainoastaan sisäisistä ongelmista. Suomen kohdalla vastaanotto-olosuhteiden tila on kokonaisuudessaan vähintään hyvällä mallilla, vaikka parannettavaakin löytyy. Näin ollen ei voi sanoa, että vastaanottojärjestelmän toimivuutta tehostettaisiin perus- ja ihmisoikeuksien kustannuksella. Ulkoisen yhtenäisyyden parantamiseen tulisi siis panostaa entistä enemmän, jotta myös sisäiset epäkohdat paranisivat. Tulkinnanvaraiseksi jäi kuitenkin se, että onko yhtenäisemmän EU:n turvapaikkajärjestelmän esiin nostaminen ainoastaan keino kääntää katse pois sisäisitä kehittämistarpeista ja ulkoistaa kansallisten toimenpiteiden kehittäminen ja toteuttaminen EU:n hartioille.