Feminiininen kirjoitus halkeamana semioottiseen. Tarkastelussa viidesluokkalaisten kouluaineet.

Abstract

Tutkelmani liitty feministiseen kielentutkimuksen perinteeseen, erityisesti sen ranskalaiseen haaraan, jonka edustajia ovat muun muassa Julia Kristeva ja Hélène Cixous. Työni rakentuukin pitkälti juuri heidän ajatusten ja kirjoitusten varaan. Minua kiinnostaa ranskalaisten feministitutkijoiden tavoin kielen ja subjektin välinen yhteys. Erityisen kiinnostavaa on, kuinka meistä tulee kielen kautta sukupuolittuneita subjekteja - naisia tai miehiä. Ymmärtämällä kielen ja subjektin välinen yhteys voidaan ehkä löytää uudenlainen subjekti, joka ei perustuisi naisen ja miehen väliselle erolle.

Subjektin ja kielen kautta työni keskiöön nousee feminiininen kirjoitus, joka on tähän asti ollut esillä lähinnä feministisessä kirjallisuusteoriassa. Pohdin mitä se tarkoittaa ja määrittelen sen sille ominaisten tekstuaalisten elementtien kautta. Tärkeiksi käsitteiksi osoittautuvat Kristevan määrittelemät, lacanilaiseen psykoanalyyttiseen teoriin kiinnyttävät, semioottinen ja symbolinen. Ne eivät ole toistensa vaihtoehtoja tai vastakohtia, vaan keskenään jatkuvassa dialogissa olevia modaliteettaja. Feminiinen kirjoitus on ikään kuin symbolisessa oleva halkeama semioottiseen. Se rikkoo maskuliinisen logiikan sääntöjä tarjoten patriarkaalisen yhteiskunnan marginaalissa oleville mahdollisuuden toisenlaiseen subjektipositioon.

Määriteltyäni feminiinisen kirjoituksen "kielen toiseksi" tarkastelen sen piirteitä viidesluokkalaisten kouluaineissa. Tutkimusaineistoni koostuu kuudestatoista aineesta, joista tarkastelen tekstuaalisen koheesion rikkoontumista, syntaksin rytmisyyttä, kielen metaforisuutta, ilmauksen affektiivisuutta sekä binaarisia oppositiopareja. 11-12-vuotiaiden kirjoittajien kouluaineissa ei juurikaan esiinny feminiinisen kirjoituksen piirteitä, mikä varmasti selittyy osittain koululaitoksen roolilla ideologisena valtakoneistona.