Laskusaatavan vanhentuminen perintätoimiston näkökulmasta

Abstract

Perintätoimintaa on harjoitettu historiassa kautta aikojen. Suomessa perintätoimintaa koskeva lainsäädäntö saatiin voimaan kuitenkin vasta vuonna 1999, jonka jälkeen alaa koskevat toimintasäännöt selkeytyivät. Tänä päivänä ala on Suomessa kilpailtu ja markkinoita hallitsevat muutamat suuret perintätoimistot pienten kilpailijoidensa kanssa. Yritysten lisääntynyt keskittyminen ydinosaamiseensa on kasvattanut perintätoimistojen suosiota, jonka lisäksi velkojat yhä enenevässä määrin ja yhä nopeammin eräpäivän jälkeen siirtävät saataviaan perintätoimiston perittäväksi.

Tutkielma on lainopillinen tarkastelu koskien saatavan vanhentumista perintätoimiston näkökulmasta. Käsittelemään on pyritty erityisesti niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat perintätoimiston päämäärään säilyttää saatava perintäkelpoisena mahdollisimman pitkään suorituksen saamiseksi. Tutkielmassa tullaan selvittämään sekä perintätoimintaa että saatavan vanhentumista koskevaa lainsäädäntöä. Tämän lisäksi tutkielmassa tullaan myös selvittämään lyhyesti sitä lainopillista tilannetta, joka vallitsi ennen sekä perintälain että vanhentumislain voimaantuloa.

Tutkielmassa havaitaan saatavan perinnässä keskeiset vanhentumisen määräajat niin yleisen vanhentumisen, ulosottoperusteen vanhentumisen kuin takausvastuun vanhentumisen osalta. Tämän lisäksi huomiota on kiinnitetty myös saatavan prekluusioon, muihin velan vanhentumiseen vaikuttaviin erityisjärjestelyihin sekä saatavan vanhentumisen vaikutuksiin perintätoimiston toiminnalle. Tutkielmassa on esitetty myös konkreettisesti niitä seikkoja, joihin perintätoimiston tulee jokapäiväisessä työskentelyssään kiinnittää huomiota velkojan saamisoikeuden säilyttämiseksi.