Eläinsuojeluvalvonta Suomessa: Eläinsuojeluvalvonnan mahdollisuudet perustuslain 124 §:n valossa

Abstract

Lemmikki- ja harrastuseläinten määrä on ollut viime vuosikymmeninä kovassa kasvussa. Samaan aikaan on myös eläinten arvostus kohonnut. Lemmikki- ja harrastuseläinten määrän ja arvostuksen kasvaessa eläinsuojeluilmoitusten ja -tarkastusten määrä on niin ikään kasvanut. Kansalaiset ovat yhä valveutuneempia eläinten hyvinvointiin liittyvissä asioissa ja myös media osoittaa yhä enemmän kiinnostusta eläinsuojeluasioihin. Eläinsuojeluilmoitusten sekä -tarkastusten määrän kasvaessa myös resursseja tarvitaan enemmän. Tällä hetkellä eläinsuojeluvalvontaa tekevät eläinsuojeluviranomaiset kuten kunnaneläinlääkäri, läänineläinlääkäri ja poliisi. Viranomaisten lisäksi eläinsuojelukentällä toimii muita tekijöitä kuten eläinsuojeluyhdistyksiä, SEY Suomen eläinsuojelu ry:n eläinsuojeluneuvojia sekä aluehallintoviraston valtuuttamia eläinsuojeluvalvojia. Tutkimusongelmana tässä työssä on, voitaisiinko kolmannen sektorin eläinsuojelutoimijoita, kuten yhdistyksiä sekä SEYn eläinsuojeluneuvojia, hyödyntää nykyistä enemmän eläinsuojeluvalvonnassa viranomaisten apuna. Tarkastelen asiaa perustuslain 124 §:n kannalta. Perustuslain 124 § koskee julkisen hallintotehtävän antamista viranomaiskoneiston ulkopuoliselle taholle. Tutkimus painottuu seura- ja harrastuseläinten, eli lemmikkieläinten, valvontaan. Yksityisihmisten seura- ja harrastuseläimiä valvotaan oikeastaan vain epäilyyn perustuvien eläinsuojeluilmoitusten avulla, eli niihin ei kohdistu säännönmukaista valvontaa toisin kuin esimerkiksi isompiin tuotantoeläinlaitoksiin ja eläinkauppoihin.

Tutkimus on rajattu koskemaan ainoastaan lemmikkieläimiä, sillä lemmikkieläinten suojelusta ei ole tehty Suomessa juurikaan tutkimusta. Enemmänkin Suomessa on tutkittu eläinsuojeluvalvontaa tuotanto- ja teuraseläinten kohdalla. Tämä tutkielma on metodiltaan pääosin oikeusdogmaattinen eli lainopillinen. Tiedonintressi on kuvaileva, systematisoiva, sääntelyn vaikutuksia arvioiva ja sääntelyä kehittävä sekä joiltakin osin myös kriittinen. Tarkastelen näin ollen muun muassa sitä, miten oikeus on tosiasiallisesti toteutunut. Valtaosin työssä käytetään primaarista aineistoa. Koska työ on oikeusdogmaattinen, lähteenä on pääasiassa oikeuslähteistöä, joka koostuu muun muassa kansallisista säädöksistä, lain esitöistä, oikeuskäytännöstä sekä oikeuskirjallisuudesta.

Hallinnolliselle toiminnalle ja julkisen vallan käytölle on määritelty hyvän hallinnon takeet. Kun julkisia hallintotehtäviä annetaan muulle kuin viranomaiselle, ulottuvat hyvän hallinnon vaateet myös kyseiselle taholle. Mutta miten varmistutaan siitä, että tämä viranomaiskoneiston ulkopuolinen taho myös toteuttaa hyvää hallintoa? Työssä käy ilmi, että eläinsuojeluvalvontatehtävien antaminen yhdistystoimijoille voisi jollain tavoin olla mahdollista. Tällöin pitäisi kiinnittää huomiota erityisesti siihen, että yhdistystoiminnassa taataan hyvä hallinto muun muassa virkavastuun sekä tarpeeksi kattavan koulutuksen kautta. Suurin este sille, että valvontatehtäviä voitaisiin tehdä myös yhdistysten kautta, on kotirauhan vankka suoja. Kotirauha on perustuslaissa taattu perusoikeus jokaiselle, eikä kyseessä olevan perusoikeuden ytimeen ole helppo vaikuttaa eikä sitä ole helppo kiertää.