Terveyserojen vähentäminen Suomessa : Miten kompleksisuusajattelu näkyy terveyserojen vähentämiseen tähtäävissä toimenpideohjelmissa?

Abstract

Terveyserojen vähentäminen on pysyvä mutta vaikeasti saavutettava tavoite suomalaisessa hyvinvointipolitiikassa. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan terveyserojen vähentämiseen tähtäävää politiikkaa näkökulmasta, joka korostaa ilmiön monimutkaisuutta, jatkuvaa muuttumista ja hallinnan rajoja. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millä tavoin tällainen ajattelutapa näkyy kansallisissa terveyspoliittisissa ohjelmissa. Tarkastelun keskiössä ovat kysymykset siitä, miten terveyserot ymmärretään poliittisessa ohjauksessa, millaisia ratkaisuja niiden vähentämiseksi esitetään sekä missä määrin politiikkadokumentit tunnistavat terveyserojen kytkeytymisen laajempiin sosiaalisiin, kulttuurisiin ja taloudellisiin rakenteisiin. Tutkielman teoreettinen viitekehys yhdistää pirullisen ongelman tutkimuksen ja kompleksisuusajattelun, joiden avulla terveyseroja lähestytään laaja-alaisina ja vaikeasti ennakoitavina yhteiskunnallisina ilmiöinä. Pirullisen ongelman näkökulma korostaa, että terveyserot ovat moniulotteisia ja eri toimijoiden eri tavoin määrittelemiä kysymyksiä, joihin ei ole yksiselitteisiä tai pysyviä ratkaisuja. Kompleksisuusajattelu suuntaa huomion ilmiöiden keskinäisriippuvuuksiin ja epälineaarisuuteen. Tämän viitekehyksen avulla politiikkaa tarkastellaan prosessina, jossa pyritään hallitsemaan muuntuvaa todellisuutta rajallisen tiedon varassa. Tutkimusaineistona käytetään kolmea suomalaista politiikkadokumenttia, jotka edustavat keskeisiä strategisia linjauksia terveyden edistämisessä ja väestöryhmien välisten terveyserojen vähentämisessä. Aineistoa tarkastellaan narratiivisen kirjallisuuskatsauksen ja laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Tulokset osoittavat, että politiikkadokumenteissa tunnistetaan terveyserojen laaja-alainen ja poikkihallinnollinen luonne, mutta ilmiön dynaamisuus huomioidaan vain osittain. Vaikka ohjelmissa viitataan rakenteellisiin tekijöihin ja monitoimijaiseen yhteistyöhön, käytännön toimenpiteet rakentuvat usein lineaarisille olettamuksille. Terveyserojen vähentäminen esitetään tavoitteena, joka on saavutettavissa selkeiden toimenpidekokonaisuuksien avulla, vaikka teoreettinen tarkastelu viittaa ilmiön kompleksisuuteen. Tutkielma tuo esiin jännitteen politiikan tavoitteiden ja ilmiön luonteen välillä sekä korostaa tarvetta joustavammille ja oppiville ohjausmalleille.