Tehdä töitä elääkseen vai elää töitä tehdäkseen? Y-sukupolvea motivoiva palkitseminen

Abstract

Organisaatioiden palkitsemiskäytännöt asettavat haasteita yritysjohdolle organisaatioi-den palkitsemisinstrumenttien moninaistuessa ja muuttuessa yksilöllisemmiksi. Pelkkä aineellinen palkitseminen ei riitä työmotivaation syntyyn, vaan aineeton palkitseminen katsotaan keskeiseksi palkitsemiskeinoksi ja motivaation mahdollistajaksi. Haasteita or-ganisaatioille aiheutuu juuri siitä, kuinka palkitsemisjärjestelmästä saadaan oikeudenmu-kainen ja motivoiva työkalu johtamiseen siten, että keinot miellyttävät niin johtoa kuin työntekijöitäkin. Etenkin vuonna 1980–1994 syntyneen Y-sukupolven arvojen muutos ja tapa suhtautua työelämään haastaa organisaatioiden palkitsemis- ja johtamismalleja.

Tutkimuksen tavoitteena on saada kuvaus siitä, miten palkitsemisen monimuotoisuus merkityksellistyy Y-sukupolven palkitsemispuheessa ja mikä sen yhteys on työmotivaa-tioon. Työmotivaatiota ja sen syntyä lähestytään Decin ja Ryanin itsemääräytymisteorian valossa. Tutkimuksen empiriaosuus on kvalitatiivinen tutkimus, joka toteutetaan 20 puo-listrukturoidun haastattelun avulla. Aineiston keruun avulla saatavat tulokset pyrkivät kuvaamaan sitä, kuinka Y-sukupolvi kokee aineellisen ja aineettoman palkitsemisen. Mo-tivoiko lisäraha suoriutumaan töistä hyvin, vai toimisiko kiitoksen ja arvostuksen saami-nen tehokkaammin?

Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta koulutetun Y-sukupolven motivoituvan merkityksellisestä ja mieleisestä työstä, jota voidaan tehdä hyvässä hengessä ilman kont-rolloinnin tunnetta missä ja milloin halutaan. Työhön suhtaudutaan intohimoisesti itseään toteuttaen, ja se nähdään osana minän jatketta ja identiteettiä. Työ ei ole vain työ, vaan se mielletään jopa elämäntavaksi, jossa jatkuva oppiminen on läsnä. Aineeton palkitse-minen toimii siis vahvemmin motivaation mahdollistajana tyydyttäessään autonomian, kompetenssin ja yhteenkuuluvuuden tarpeita; suuri palkka ei enää niinkään puhuttele Y-sukupolvea.