Valtioneuvosto, kansalaisluottamus ja media koronakriisin hallinnassa

Abstract

Tämä tutkimus tarkastelee koronakriisin hallintaa valtion ja yhteiskunnan synergistisen yhteistoiminnan lopputuloksena ja muodostaa makrotason ymmärrystä siitä, mitkä yhteiskunnalliset tekijät selittävät suomalaisen koronakriisin hallinnan muotoutumista. Tutkimuksessa koronakriisin hallintaa lähestytään neljän osatutkimuksen kautta, joista kukin luo katsauksen kriisinhallinnalle tärkeään osajärjestelmään tai toimijaryhmään sekä näiden välisiin suhteisiin. Osastutkimukset tarkastelevat valtioneuvoston strategista kriisinhallintaa ja hallinnan tapoja, valtioneuvoston politiikkakoordinaatiota, kansalaisluottamuksen ja rajoitustoimien dynamiikkaa sekä median aktiivista roolia kriisitilanteen hallinnassa.

Kaikkia osatutkimuksia yhdistää niiden keskittyminen valtio-yhteiskuntasynergian tarkasteluun eli kriisien hallintaan valtion ja yhteiskunnan toisiaan tukevan ja toisiinsa syvästi kytkeytyneen vuorovaikutuksen kautta. Väitöskirjan yhteenveto on osatutkimusten synteesi, jolla pyritään tarkastelemaan niitä yhteiskunnan makrotason tekijöitä, jotka selittävät osatutkimuksissa analysoitua yhteiskunnan eri toimijoiden kriisiajan toimintaa ja reaktiota kriisiin. Yhteenvedon teoreettinen viitekehys perustuu kriisinhallinnan, strategisen kriisinhallinnan, politiikkakoordinaation, kansalaisluottamuksen sekä median kriisinhallintaroolin tutkimukseen. Tarkastelemalla osatutkimusten tuloksia tätä kirjallisuutta vasten synteesi vastaa kolmeen tutkimuskysymykseen:

Mitkä yhteiskunnalliset tekijät selittävät suomalaisen kriisinhallinnan muotoutumista koronaviruspandemian aikana? Millä tavoin koronapandemian hallinnan todellisuus haastaa ja edellyttää kriisinhallinnan käsitteistön tarkentamista? Miten valtio-yhteiskunta-synergian muodostumista voidaan tukea Suomessa osana kriisinhallintaa?

Väitöskirjassa tunnistetaan kolme tekijää, jotka todennäköisesti selittävät suomalaista kriisinhallintaa: kansalaisten, valtioneuvoston ja median välinen jo kriisiä edeltänyt luottamuksen kulttuuri, hallinnollisten rakenteiden ja toimintatapojen joustavuuden sopiva vuorottelu valtioneuvostossa, sekä suvereenin, yhteistä etua edustavan valtion varjo. Tulokset viittaavat yhteiskunnallisen ja instituutioihin kohdistuvan luottamuksen, sopivan joustavuuden sallimisen sekä epävarmuuden avoimen sanoittamisen tärkeyteen kriisitilanteissa. Lopuksi esitetään viisi kriisinhallinnan kehityskohdetta.

This study examines the management of the COVID-19 crisis as a result of state-society synergy. It provides a macro-level understanding of the societal factors that explain the evolution of Finnish crisis management during the pandemic. Crisis management is addressed through four sub-studies, each of which provides an overview of a subsystem or group of actors that are important in the process. These sub-studies examine the government’s strategic crisis management and modes of governance, policy coordination within the government, the dynamics between citizen trust and restrictive measures related to the pandemic, and the active role of the media in managing the crisis.

The shared focus of the sub-studies is the examination of state-society synergy, i.e., crisis management through interconnected and mutually supportive interaction between the state and society. The summary report of the dissertation synthesises the sub-studies to explore the macro-level societal factors that explain the crisis-time actions and reactions of the societal actors analysed therein. The summary’s theoretical framework is based on research on crisis management, strategic crisis management, policy coordination, citizen trust, and the role of the media in crisis management. By examining the results of the sub-studies in relation to this literature, the synthesis addresses three research questions:

What societal factors explain the evolution of Finnish crisis management during the coronavirus pandemic? How does the reality of managing the coronavirus pandemic bring crisis management concepts into question and highlight the need for them to be refined? How can the formation of state-society synergy be supported in Finland as part of crisis management?

The dissertation identifies three factors that likely explain Finnish crisis management: the pre-existing culture of trust between citizens and the government; the appropriate alternation between flexibility and rigidity in administrative structures and practices within the government; and the shadow cast by the sovereign state representing the common good. The results highlight the importance of societal and institutional trust, allowing for appropriate flexibility, and openly articulating uncertainty in crisis situations. In addition, five pathways for developing crisis management in Finland are suggested.