Släckningsstrålar och brandslangar. Termstrukturer inom räddningsbranschen

Abstract

Tutkielmani tarkoituksena on analysoida ruotsinkielisten termien rakennetta Palo- ja pelastussanastossa (2006). Tavoitteenani on selvittää, miten ja millaisia morfologisia elementtejä pelastusalan termien muodostamisessa on käytetty. Tarkastelen myös termien pituutta. Tutkimukseni perustuu Thorellin (1981 ja 1984), Liljestrandin (1993) ja Söderberghin (1971) teorioihin sananmuodostuksesta. Niiden lisäksi käsittelen työn teoriaosassa terminmuodostuksen periaatteita.

Tutkimusaineistoni koostuu 353 termistä, jotka liittyvät sammutus- ja pelastustoimintaan sekä niissä käytettävään kalustoon. Aineistosta 88 % on yksisanaisia termejä. Enimmillään termi muodostuu aineistossani neljästä sanasta, ja keskimääräinen terminpituus on 13,1 kirjainta. Termit ovat lyhyitä sanojen määrän suhteen, mutta pitkiä kirjainten määrän suhteen. Termien rakennetta tutkiessani jaan termit viiteen ryhmään: yhdistämättömät termit, johdostermit, yhdyssanatermit, lyhennetyt termit ja sanaliittotermit. Tulokset osoittavat, että selkeä enemmistö (81,6 %) pelastusalan termeistä on yhdyssanoja. Useimmiten yhdyssanatermit on muodostettu kahdesta yhdistämättömästä sanasta. Lyhenteiden osuus materiaalista on lähes merkityksetön, mutta myös yhdistämättömien termien ja johdosten määrä osoittautui pieneksi. Sekä yhdistämättömiä sanoja, johdoksia, yhdyssanoja että jossain määrin myös lyhenteitä esiintyy kuitenkin yhdyssanatermien alku- ja jälkiosina.

Työni toisessa analyysiosassa tarkastelin yhdyssanatermien alku- ja jälkiosia suhteessa toisiinsa. Kahta termiä lukuun ottamatta kaikki tutkimani yhdyssanatermit ovat determinatiivisia. Tulokset osoittavat, että determinatiivisten termien kohdalla erilaisia osien suhteita on monia, ja etenkin abstraktien termien merkitys on usein riippuvainen käsitteen määritelmästä.