Maanomistajan oikeus korvauksiin luonnonsuojelulain ja metsälain mukaan

Abstract

Luonnonsuojelullisten arvojen merkitys on kasvanut yhteiskunnassamme koko ajan, mistä osoituksena on esimerkiksi Suomen perustuslakiin vuonna 1995 lisätty ympäristöperusoikeus. Luonnonsuojelulliset arvot ovat toisinaan ristiriidassa toisen perusoikeuden, omaisuuden suojan, kanssa. Tätä ristiriitaa pyritään tasoittamaan korvauksilla.

Tutkielman aihe on maanomistajan oikeus korvauksiin luonnonsuojelulain ja metsälain mukaan. Ympäristöoikeuden korvaussäännökset ovat hajallaan eri ympäristölainsäädännössä. Tutkielma kokoaa yhteen luonnonsuojelu- ja metsälain korvaussäännökset. Aihetta tarkastellaan yksityisen maanomistajan näkökulmasta. Korvaustilanteista käsitellään tosiasiallinen pakkolunastus eli ne suojelusta aiheutuvat käyttökiellot ja rajoitukset, jotka ylittävät korvauskynnyksen. Tarkoituksena on selvittää aluksi, mihin valtion korvausvelvollisuus perustuu ja sen jälkeen tarkastella luonnonsuojelulain ja metsälain korvaussäännöksiä, niiden eroja ja yhtäläisyyksiä.

Tutkielman metodi on lainopillinen. Luonnonsuojelulain ja metsälain suojelu- ja korvaussäännöksistä pyritään saamaan looginen ja perusteltu kokonaisuus. Oikeuslähteinä on käytetty voimassa olevan lainsäädännön, lakien esitöiden ja oikeustapausten lisäksi oikeuskirjallisuutta. Johdantoluvun jälkeen tutkielma etenee perusoikeuksien tarkastelun jälkeen luonnonsuojelulain ja metsälakien suojelusäännöksien ja korvaussäännöksien tutkimiseen.

Luonnonsuojelulain tavoite on vahvasti biologisen monimuotoisuuden ylläpitämisessä, metsälaissa huomioidaan myös metsien taloudellinen hyödyntäminen. LSL:n korvaussääntely on yksityiskohtaista ja poikkeusperusteet on tarkasti määritelty. Oikeus korvauksiin syntyy aina, kun korvauskynnys ylittyy eli kun suojelusta aiheutuu merkittävää haittaa. Metsälain korvauskynnys eroaa LSL:sta; suojelusta poiketaan herkemmin. Subjektiivinen oikeus korvauksiin on metsälaissa harvinaista. Metsälaissa taloudellinen avustus on pääsääntöisesti tukimuotoja, joilla tähdätään maanomistajan omaan aktiivisuuteen suojelun edistämiseksi, LSL:n painottaessa maanomistajan ”passivoimista” rajoituksilla.