Sukupuolten palkkaerot: Tutkimus palkkaukseen vaikuttavista tekijöistä

Abstract

Suomen perustuslain mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää syytä saa asettaa eri asemaan esimerkiksi sukupuolen, kielen, uskonnon tai vammaisuuden perusteella. Lain mukaan sukupuolten tasa-arvoa on edistettävä niin yhteiskunnallisessa toiminnassa kuin työelämässäkin. Sukupuolten tasa-arvosta on säädetty varsin kattavasti, mistä syntyykin kuva, että naiset ja miehet olisivat myös työelämässä keskenään varsin tasa-arvoisia. Käytännössä tilanne ei kuitenkaan ole näin autuas.

Tutkimuksen aluksi luon katsauksen tasa-arvon kehittymiseen ja selvennän tasa-arvon toteutumista yleisesti hahmottaakseni, minkälaiseen ympäristöön samapalkkaisuuspyrkimys sijoittuu. Tämän jälkeen tuon esille palkkaerojen syitä sekä arvioin työn arvostuksen ja palkkauksen yhteenliittymistä. Lopuksi tarkastelen työehtosopimusjärjestelmää ja sen vaikutusta samapalkkaisuuteen. Tutkimusongelma on rajattu samapalkkaisuuteen, koska se kattaa hyvin mahdollisimman suuren osan työssäkäyvistä naisista ja koskee laajalti eri aloja. Tutkimuksen metodi rakentuu oikeusdogmaattisesta ja oikeussosiologisesta näkökulmasta. Lisäksi tutkimus lukeutuu naisoikeus- ja tasa-arvotutkimukseen. Sukupuolijärjestelmä on vahvasti kulttuurisidonnainen asia ja oikeusdogmaattinen tutkimusnäkökulma yksistään siten liian suppea. Tutkimukseni empiria koostuu tilastoista, kyselyistä ja haastatteluista, artikkeleista sekä oikeustapauksista. Näiden tehtävä on osoittaa tasa-arvon ja samapalkkaisuuden vallitsevaa tilannetta käytännössä. Pelkän lainsäädännön analysointi ei tuottaisi relevanttia tietoa työelämän tasa-arvotilanteesta, koska sukupuolierottelu ei rajoitu ainoastaan oikeusjärjestykseen.

Sukupuolen mukaan jakautuvat työalat on eräs merkittävimmistä palkkaerojen syistä. Työalojen segregoituminen ei sinänsä itsessään ole huono asia. Negatiivista on sen sijaan se, että nais- ja miesvaltaisia aloja arvostetaan eri lailla, mikä näkyy palkassa. Töiden arviointi on eräs keino, jolla perusteeton palkkaero saadaan esille ja poistettua. Toinen merkittävä selitys palkkaeroihin on raskaus ja perhevapaat. Naiset jäävät edelleen miehiä useammin perhevapaille, mikä heijastuu työuran lyhyyteen ja palkan pienuuteen. Keskitetyn ja hajautetun työehtosopimisen edut ja haitat vaihtelevat toimiala-, työpaikka- ja yksilökohtaisesti. Keskusjärjestötasoisia palkkaneuvotteluratkaisuja on Suomessa pidetty parhaana keinona saavuttaa samapalkkaisuus. Asia pitää siltä osin paikkansa, että tupo-sopimukset ovat pitäneet palkkaerojen kasvun kurissa. Kun sukupuolten palkkaero kuitenkin edelleen on lähemmäs 20 prosenttia, ei voida puhua täydellisestä ratkaisumallista. Kun valtakunnalliset työehtosopimukset tuovat eri toimialoilla palkkoihin samantasoiset korotukset, tarkoittaa se, ettei palkkavääristymää saada korjatuksi. Paikallinen sopiminen voi edesauttaa samapalkkaisuuden saavuttamisessa, mikäli neuvottelijoiden kesken luodaan tasapuoliset neuvotteluasetelmat. Se vaatii onnistuakseen usein enemmän vaivannäköä ja asettaa yksilöille enemmän vastuuta.

Sukupuolten palkkaero on niin moniulotteinen ongelma, ettei sen ratkaisemiseen ole vain yhtä ainoaa keinoa. Selvää on, että pelkkä lainsäädäntö ei riitä. Suhtautuminen tasa-arvotyöhön ja samapalkkaisuuteen on syvällä asenteissa. Asenteilla onkin suuri merkitys, koska ne heijastuvat muun muassa kasvatukseen ja käyttäytymiseen työpaikalla, jolloin tilanne ikään kuin pyörii ympyrää.