ESTEELLISYYS HALLINNOSSA. Hallintomenettelyn esteellisyyden tarkastelua erityisesti neuvonnan ja hyvän hallinnon näkökulmasta.

Abstract

Hallinto-oikeutta pidetään oikeudenalana, joka kattaa koko julkisen hallinnon alan. Julkinen hallintotoiminta ja siihen erityisesti liittyvä julkisen vallan käyttö ovat suuressa määrin voimassa olevan oikeuden sitomia ja ohjaamia.Hallintoa ohjaava normipohja on kuitenkin vähitellen keventynyt, jolla pyritään tehostamaan hallinnon tehokkuutta sekä joustavuutta. Hallinnon keventämispyrkimyksistä huolimatta, hallinnossa joudutaan edelleen toimimaan oikeusjärjestelmän asettamissa puitteissa. Nykypäivän hallintotoiminnalta edellytetään yhä palvelumyönteisempää sekä asiakaslähtöisempää viranhoitotapaa. Hallintotoiminnan muodollisen moitteettomuuden lisäksi toiminnan tulee lisäksi täyttää tosiasiallisen moitteettomuuden vaatimukset, joiden saavuttaminen edellyyttää myös muiden kuin puhtaasti normatiivisten säädösten ja ohjeiden noudattamista.

Tutkimuksessa tarkastellaan hallintomenettelyn alaan kuuluvien virkamiesten esteellisyyttä sekä esteellisyyden yleisten että erityisten määräytymisperusteiden pohjalta. Erityinen mielenkiinto kohdistuu hallinnollisen neuvonnan esteellisyyskysymyksiin, jonka tarkastelun avulla on tarkoituksena hahmottaa hallintomenettelyn esteellisyyttä erityisesti neuvontatoiminnan esteellisyysproblematiikkaan syventyen. Tutkimuksen perustana toimii pyrkimys hyvään hallintoon. hyvä hallinto on tarkoitus liittää koko tutkimuskontekstiin siten, että se muodostaa tutkimusaiheen kannalta eräänlaisen jatkumon. Tutkimusongelmien- ja osaongelmien, jotka muodotuvat sekä muodollisista että tosiasiallisista eli oikeudellisista ja moraalisista kysymyksistä, välille on tarkoitus rakentaa perusteltavissa oleva harmooninen kokonaisuus. Tätä kokonaisuutta kuvaan kehämäiseksi kokonaisuudeksi, jonka kantavana voimana toimii hyvän hallinnon vaatimus.

Tutkimuksen kannalta merkittävimmät käsitteet ovat hallintovirkamiesten toimintaa rajoittava esteellisyystematiikka sekä hallinnollinen neuvontatoiminta, joka ilmenee virkamiesten neuvontavelvollisuutena, ja mikäon jaoteltu lainsäädännössä menettelylliseen ja sisällölliseen neuvontaan. Hyvä hallinto on yksi merkittävimmistä käsitteistä, jonka eri merkitys-sekä soveltamissisältöjä konkretisoidaan tutkimuksen kuluessa. Tutkimuksen asiansanat ovat esteellisyys, hyvä hallinto ja neuvonta.

Tutkimusmetodi muodostuu pääasiassa lainoppimaisesta eli oikeusdogmaattisesta ongelmanasettelusta. Tutkimuksessa on tarkoituksena pyrkiä tulkitsemaan voimassa olevaa oikeutta sekä systematisoimaan sen merkityssisältö osaksi legitiimiä oikeusjärjestelmää. Tutkimusaihe ei muodostu kuitenkaan puhtaasti normatiivisesta ongelmanasettelusta, mikä ilmenee erityisesti pyrkimyksenä osoittaa niin sanottujen oikeuden ulkopuolisten vaikuttimien tosiasiallista vaikusta moitteettomaan ja puolueettomaan hallintotoimintaan. Tutkimuksen johtopäätöksissä käy selvästi ilmi, ettei pelkästään muotosidonnaisiin normeihin tukeutumalla saavuteta välttämättä mahdollisimman moitteetonta ja puolueetonta ratkaisua. Lainsäädäntö ei siis ole ristiriidaton ja yksiselitteinen kokonaisuus, jonka vuoksi virkamiehiltä vaaditaan muutakin kuin pelkästään muotosidonnaisiin normeihin tukeutumista. Oikeussäädöksien avuksi on yllättävän usein otettava terve omatunto sekä eettis- moraaliset kannanotot.