Itsekriminointisuoja verotusmenettelyssä

Tutkielma käsittelee itsekriminointisuojan soveltamista verotusmenettelyssä ja se asettuu rikos-, vero-, prosessi- ja hallinto-oikeuden yhtymäkohtaan. Itsekriminointisuojaa on perinteisesti sovellettu rikosprosessissa, mutta EIS:n ratkaisukäytännön mukaisesti sen soveltaminen ulottuu nykyään myös hallinnolliseen menettelyyn ja siten myös verotusmenettelyyn. Tutkielman lähtökohtana on selvittää, mitä itsekriminointisuojalla rikosoikeudessa tarkoitetaan. Tutkielmassa selvitetään myös, miten itsekriminointisuoja otetaan huomioon verotusmenettelyssä ja miten sitä sovelletaan verotusmenettelyssä. Keskeisenä tavoitteena tutkielmassa on selvittää, milloin rikosprosessi ja verotusmenettely kytkeytyvät siinä määrin yhteen, että myös verotusmenettelyssä tulisi soveltaa itsekriminointisuojaa. Tutkimusongelmaa tarkastellaan perus- ja ihmisoikeusmyönteisestä näkökulmasta, ja huomiota kiinnitetään myös verovelvollisen tasapuoliseen kohteluun sekä tehokkaaseen verotusmenettelyn turvaamiseen. Lähdeaineistona tutkielmassa käytetään kansainvälisiä sopimuksia, kansallista lainsäädäntöä, EIT:n ratkaisukäytäntöä, KKO:n ja KHO:n ratkaisukäytäntöä, kotimaisia viranomaisohjeita sekä pääosin kotimaista oikeuskirjallisuutta. Tutkielma on lainopillinen eli oikeusdogmaattinen. Itsekriminointisuojan soveltamisen ongelmakysymyksissä tarkastelussa nousi muun muassa seuraava kysymys. Milloin verovelvolliselle asetettava rikosoikeudellisen syytteen uhka on niin ilmeinen, että itsekriminointisuoja aktualisoituu verotusmenettelyssä, joka sinänsä on hallinnollinen menettely. Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että itsekriminointisuoja ja vaitiolo-oikeus syntyy viimeistään silloin, kun henkilöstä tulee rikoksesta epäilty. Tutkielmassa tuli esille, että itsekriminointisuoja ulottaa vaikutuksena rikosprosessin ulkopuolelle tilanteessa, jossa verovelvollista vastaan on samanaikaisesti vireillä rikossyyte EIS:n autonomisessa merkityksessä. Lisäksi tulee täyttyä yhteys- ja relevanttiusvaatimus, palomuurin puuttuminen ja pakko. EIT:n ratkaisu Marttinen v. Suomi 21.7.2009 muutti KKO:n tulkintalinjaa. Sen mukaan itsekriminointisuoja ulottuu rikosprosessin ulkopuolelle, jos hallinnollisessa menettelyssä annettu tieto voisi olla merkityksellinen vireillä olevassa rikosasiassa. KKO yhtyi EIT:n linjaukseen, jonka mukaan riittävää on jo se, ettei tietoja annettaessa ole voitu poissulkea annettujen tietojen merkityksellisyyttä rikosasiassa. Tutkielmassa tuli esille, että verovelvollinen on joka tapauksessa velvollinen täyttämään ilmoittamisvelvollisuutensa. Veroviranomainen ratkaisee sen, määrätäänkö veronkorotus vai nostetaanko rikossyyte asiassa. Itsekriminointisuojan voidaan katsoa aktualisoituvan verotusmenettelyssä nimenomaan veronkorotukseen ja verotarkastukseen liittyvissä kysymyksissä. Itsekriminointisuojan laajuus ja merkitys verotusmenettelyssä on epäselvä. Tilannetta saattaisi selkeyttää periaatteen kirjaaminen suoraan lainsäädäntöön