Adjektiivien muodostamat merkitykset uskonnollisessa diskurssissa. Semanttinen analyysi Kotimaan ja Viikkolehden adjektiiveista.

Abstract

Tutkielma on semanttinen analyysi adjektiivien merkityksistä ja niiden luomista merkitysrakenteista uskonnollisessa diskurssissa. Aineistona työssä on Kotimaa-lehden ja Viikkolehden adjektiivit. Työn tavoitteena on selvittää, millaisia adjektiiveja aineistosta löytyy, millaisia merkityksiä ne luovat osana uskonnollista diskurssia sekä millaisessa intertekstuaalisessa yhteydessä adjektiivit ovat Raamattuun. Teoreettisena viitekehyksenä ovat intertekstuaalisuuden käsite sekä kognitiivinen kielentutkimus.

Merkitys on ilmiönä monimutkainen ja kokonaisvaltainen kognitiivinen prosessi, jota tulee tarkastella mahdollisimman laajasti merkityksen konteksti huomioon ottaen. Adjektiivit luokittelevat ja kuvailevat. Ne määrittävät jonkun muuttujan sijainnin jollakin asteikolla tai kognitiivisella alueella. Työssä adjektiivit on jaettu kolmen kognitiivisen alueen alle, Jumala ja ihminen, uskovan elämän arki sekä uskonnollinen yhteisö ja muut.

Uskonnollisessa diskurssissa liikutaan usein merkityksen abstraktilla tasolla: kielen on uskonnollisessa viestinnässä pystyttävä kuvaamaan asioita ja ilmiöitä, joilla ei ole aistein havaittavaa vastinetta materiaalisessa todellisuudessa. Tämä näkyy myös tutkielman adjektiiveista. Keskeisimmät merkitykset ja merkitysrakenteet uskonnollisessa diskurssissa syntyvät vastakohtaisten adjektiiviparien hengellinen - maallinen, oikea - väärä ja hyvä - paha kautta. Jumalan ominaisuuksiin liitettävät adjektiivit saavat merkityksensä suhteessa ihmistä kuvaaviin adjektiiveihin. Jumalan suuruus saa merkityksensä suhteessa ihmisen pienuuteen. Intertekstuaalinen yhteys Raamattuun vakuuttaa uskonnollisen tekstin oikeaoppisuudesta ja raamatullisuudesta.