Maa-aineslupajärjestelmän ongelmat - Päällekkäisyys muiden ympäristölupajärjestelmien kanssa sekä kunnallinen viranomaisjärjestelmä

Abstract

Kivi, sora, hiekka, savi ja multa ovat maa-aineksia, joiden ottaminen on luvanvaraista toimintaa maa-aineslain nojalla. Luvan käsittely kuuluu kunnan määräämälle lupaviranomaiselle. Sama hanke saattaa edellyttää kolmen lain mukaista lupaa: maa- aineslupa, ympäristölupa ja vesilain mukainen lupa. Näissä tapauksissa maa-aineslain mukaisen lupajärjestelmän päällekkäisyys muuhun lainsäädäntöön on osoittautunut ongelmalliseksi. Lisäksi ympäristönsuojelulakia ja -asetusta ollaan uudistamassa. Tämän lainsäädäntöhankkeen tavoite maa-aineslain osalta on päällekkäisyyksien poistaminen. Maa-aineslupapäätöksen muutoksenhaussa käytettävä kunnallisvalitus on poikkeuksellinen valitusmuoto. Kunnallisvalitus voidaan tehdä ainoastaan laillisuusperusteella, mutta valitusoikeus on laaja, ja valittamaan ovat oikeutettuja kunnan jäsenet. Kyseessä on kassatorinen valitus, jolloin muutoksenhakuaste tutkii valituksenalaisen päätöksen, mutta ei voi muuttaa päätöstä vaan sen on palautettava asia uudelleen käsiteltäväksi.

Tutkimuskysymykseni jakautuvat maa-aineslain ja muiden ympäristönkäyttöä ohjaavien lupajärjestelmien päällekkäisyyksiin ja näiden aiheuttamiin ongelmiin sekä ongelmiin itse maa- aineslaissa sekä sen mahdollisiin kehittämistarpeisiin kunnallisen viranomaisjärjestelmän ja valitusmuodon osalta. Milloin ongelmia syntyy, ja millaisia ongelmat ovat? Onko kunnallinen viranomaisjärjestelmä paras vaihtoehto maa-aineslupien käsittelyyn? Tulisiko kunnallisvalitus säilyttää valitusmuotona? Tutkimusmenetelmäni on lainopillinen eli oikeusdogmaattinen, jolloin tutkimuksen tehtävät ovat oikeusjärjestelmän tulkitseminen ja systematisointi. Tulokset tekevät tutkielmasta oikeuspoliittisen. Tarkastelun kohteena ovat lainsäädäntö, virallislähteet, erityisesti aihetta käsittelevät selvitykset ja raportit sekä aiheeseen liittyvä oikeuskirjallisuus ja muutoksenhakutuomioistuinten julkaisemat valitukset. Ympäristönsuojelulaki on todettu monimutkaiseksi. Maa-aineslakia ei voida pitää ongelmallisena vaikka sen aineelliset säännökset ovatkin poikkeuksellisia. Suurimman esteen yhtäaikaiselle käsittelylle aiheuttaa lakien erilaiset aineelliset tavoitteet ja suojelukohteet. Maa-aineslain suojaamat arvot, maisemasuojelu, erityiset luontomaisemat ja pohjavesialueiden suojelu, ovat kuitenkin jatkossakin kohteita, joihin on kiinnitettävä huomiota.

Kunnallisen viranomaisjärjestelmän tarpeellisuutta on perusteltu kunnallisen itsehallinnon säilyttämisellä ja paikallistuntemuksella, joista vain jälkimmäistä voidaan pitää merkityksellisenä nykyjärjestelmän kannalta. Kunnallisvalitus turvaa parhaiten kuntalaisten osallistumisen maa-aineslupamenettelyyn, joten sen säilyttäminen on kannatettavaa. Yhteinen käsittely on suositeltavaa. Erot lupaharkinnassa näiden lakien välillä aiheuttavat sen, ettei itse lupaharkinnan tule olla yhteistä. Tärkeintä on, että hankkeen kannalta tarpeelliset lupahakemukset ovat vireillä niin, että eri lupaviranomaiset ovat tietoisia näistä luvista. Tällä tavalla pystytään ennaltaehkäisemään valituksia.