”Sitten ku se meni nukkumaan sen korvasta kuului kling”. Referenssi 4–6-vuotiaiden lasten kertomuksissa

Abstract

Tutkimus käsittelee 4–6-vuotiaiden lasten kerronnassa esiintyvää referenssiä. Tutkimusaineistona on 45 sadutusmenetelmällä tallennettua lasten kertomusta. Tavoitteena on lingvistisen tekstianalyysin avulla tutkia, miten lapset esittelevät tekstissä esiintyviä referenttejä ja miten tekstiin luodaan sidoksisuutta anaforisten viittausten avulla. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on teksti- ja psykolingvistinen. Analyysi perustuu systeemis-funktionaalisen kielioppiin, jonka mukaisesti tutkimus kohdistuu kielen tekstuaaliseen metafunktioon eli tapaan luoda yhtenäisiä tekstejä.

Referenttejä nimetään lasten kertomuksissa enimmäkseen yleisnimillä. Kertomusten informaatiorakenne on sellainen, että uudet referentit esitellään yleensä lauseen reema-osassa. Tarkoitteen uutuutta tekstissä voi ilmaista myös jokin epämääräinen tarkenne. Osa lasten teksteistä sisältää jonkin verran myös presupponoitua tietoa, ja etenkään nuorimmat lapset eivät välttämättä esittele tekstin referenttejä. Nuorimmilla lapsilla referenssi on usein myös deiktistä. Tekstien tilannesidonnaisuus vähenee iän myötä.

Lapset käyttävät viittaamiseen enimmäkseen substantiivilausekkeen toistoa tai muunneltua toistoa ja pronomineja, jonkin verran myös nolla-anaforaa eli ellipsiä. Pronominien ja ellipsin käytössä lapsilla on jonkin verran ongelmia. Referenssi ei välttämättä ole tekstuaalista vaan se voi olla ajatusviitteistä. Tyypillisesti lapset käyttävät pronomineja liikaa, jolloin niiden sidosketjut voivat mennä sekaisin. Näyttää siltä, että ainakin osa viisi- ja kuusivuotiaista lapsista tiedostaa referenssiin liittyvät ongelmat, ja he pyrkivät ilmaisemaan viittaussuhteita selkeämmin. Esimerkiksi monet kuusivuotiaat jäsentävät tekstinsä niin, että pronominilla viitataan pelkästään teemasubjektina olevaan päähenkilöön. Etenkin pronominien käytössä on tutkimuksen perusteella havaittavissa kehitystä kuuteen ikävuoteen mennessä.