Liiketoimintasiirron verokohtelu

Abstract

Euroopan unionin jäsenyys velvoitti Suomen saattamaan voimaan EY:n yritysjärjestelydirektiivin. Vuoden 1996 alussa voimaan tulleilla uusilla EVL 52-52 g §:illä(1733/95) implementoitiin kyseinen direktiivi osaksi Suomen oikeusjärjestystä. Tutkimuksessa on keskitytty käsittelemään EVL 52 d §:ssä olevan liiketoimintasiirron verokohtelua. Liiketoimintasiirtosäännöksen soveltamisessa suurimpana ongelmana on ollut selvittää, mitkä varat ja velat on siirrettävä ja mitä varoja ja velkoja ei saa siirtää. Myös liiketoimintakokonaisuuden määrittely on aiheuttanut ongelmia.

Koska elinkeinoverolain yritysjärjestelysäännösten perustana on EY:n yritysjärjestelydirektiivi, on tutkimuksessa selvitetty eurooppaoikeutta, etenkin eurooppavero-oikeutta. Tutkimuksessa on tarkasteltu yritysjärjestelydirektiivin taustaa sekä sen pääasiallista sisältöä ja kansallista implementointia.

Tutkimuksessa on tarkasteltu myös EVL 52 g §:ssä olevaa yritysjärjestelyjä koskevaa veronkiertonormia ja sen suhdetta verotusmenettelylain 28 §:ssä olevaan veronkiertoa koskevaan yleislausekkeeseen.

Elinkeinoverolaki on ollut keskeisenä tarkastelukohteena, mutta osakeyhtiölainsäädäntöön, arvonlisäverotukseen ja varainsiirtoverotukseen liittyviä kysymyksiä ei ole voitu täysin sivuuttaa, koska liiketoimintasiirrolla on yhtymäkohtia näihin normistoihin.

Tutkimuksessa on käytetty melko runsaasti korkeimman hallinto-oikeuden ja keskusverolautakunnan antamia ennakkoratkaisuja selkeyttämään ja havainnollistamaan esiin nousevia ongelmia.