Täysi-ikäisen päämiehen asema ja oikeudet holhoustoimilain mukaisessa merkityksessään

Abstract

Ennen nykyisen kaltaista holhoustoimilakia holhoustoimen hoitaminen kuului holhottavan suvulle. Holhousjärjestelmän pääasiallisena tehtävänä oli turvata omaisuuden säilyminen siten, että holhoojalle ja holhottavan suvulle jäisi mahdollisimman suuri perintö holhottavan kuoltua. Holhousjärjestelmä rakentui edistämään holhoojan ja holhottavan suvun eikä holhottavan itsensä etua. Vuonna 1898 holhoustoimen järjestäminen siirrettiin suvulta viranomaisille. Tällöin holhouksen tarkoituksena ei ollut enää holhoojan ja holhottavan suvun vaan itse holhottavan etujen edistäminen. Vuonna 1999 yksilön etuja edistettiin edelleen, kun holhottava-termin tilalle tuli päämies ja holhooja-termin korvasi edunvalvoja. Termeinä edunvalvoja ja päämies kuvaavat edunvalvonnan luonnetta paremmin kuin nämä edelliset, henkilöä jopa alistavat termit.

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on tarkastella täysi-ikäisen päämiehen asemaa ja oikeuksia holhoustoimilain mukaisessa merkityksessään. Tutkielman tutkimuskysymyksenä on, kuinka päämiehen asema ja oikeudet näyttäytyvät edunvalvonnan järjestämisessä ja mitä laadullisia edellytyksiä edunvalvonnalle voidaan esittää voimassa olevan oikeuden mukaan.

Tutkielma sijoittuu oikeudenalajaottelussa siviilioikeuteen kuuluvaan henkilö- ja persoonallisuusoikeuden alaan. Henkilö- ja persoonallisuusoikeus jakautuu edelleen neljään oikeudenalaan, joista edunvalvontaoikeuteen tutkielma tarkalleen ottaen sijoittuu. Edunvalvontaoikeuteen sisältyvän holhoustoimilain mukainen edunvalvonta rakentuu kahdelle prima facie -pääperiaatteelle, joita ovat suojaamisen ja itsemääräämisen periaate. Lisäksi tutkielmassa korostuvat päämiehen etujen ensisijaisuus sekä päämiehen asemaa ja oikeuksia koskeva kuulemis- ja yhteistoimintasäädös, joka konkretisoituu erityisesti päämiehen ja edunvalvojan välisessä relaatiossa. Tutkielman pääasiallinen metodi on lainopillinen eli oikeusdogmaattinen. Tutkielmassa hyödynnetään erityisesti kansallista lainsäädäntöä, lainvalmisteluaineistoa ja oikeuskäytäntöä sekä eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisuja. Lainopillisen metodin lisäksi sivuan tutkielmassani oikeuspoliittiselle tutkimukselle tyypillisiä, de lege ferenda -tulkintasuosituksia.

Tutkielman johtopäätöksinä voitanee todeta, että päämiehen asema ja oikeudet näyttävät toteutuvan holhoustoimilain mukaisen edunvalvonnan järjestämisessä kyseessä olevan lain mukaisten edunvalvonnan periaatteiden sekä edunvalvojan toiminnan kautta. Lisäksi tutkielmasta esille nousseiden seikkojen perusteella voidaan todeta, että holhoustoimilain mukainen edunvalvonta edellyttää harkintaa. Edunvalvojan tehdessä harkintaa dynaamisessa oikeudenalan toimintaympäristössä, pystyy hän toteuttamaan holhoustoimilain mukaisen edunvalvonnan periaatteita parhaalla mahdollisella tavalla ja näin ollen tekemään päämiehen edun kannalta parhaimman ratkaisun.