Talvisodan aika: Kognitiivinen näkökulma kertomuksen temporaaliseen jäsentymiseen

Abstract

Antti Tuurin Talvisotaa lukiessa syntyy vaikutelma kertovan subjektin vahvasta läsnäolosta ja huomio kiinnittyy erityisesti siihen, kuinka luontevasti teoksen sisäänrakennettu kertoja liikkuu ajasta ja paikasta toiseen ja kuinka vaivattomasti lukija pystyy seuraamaan tätä jatkuvassa liikkeessä olevaa kerrontaa. Tässä tutkimuksessa tarkastellaankin Talvisodan temporaalista jäsentymistä sekä niitä kielellisiä keinoja, joilla teoksen ajalliset suhteet ilmaistaan. Tavoitteena on luoda kokonaisvaltainen kuva kertomuksen temporaalisesta jäsentymisestä, siksi tempusten ja ajan adverbiaalien lisäksi tutkimuksen kohteena ovat myös muut kielelliset konstruktiot, jotka toimivat kerronnan eri aikatasojen ja toisaalta kertovan subjektin – ja jopa lukijan – läsnäolon ilmentäjinä.

Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautuu pääasiassa kognitiiviseen kielitieteeseen ja erityisesti Ronald W. Langackerin kehittämään kognitiiviseen kielioppiin, jonka käsitteellisistä työkaluista kaikkein keskeisimmiksi nousevat ankkurointiteoria ja Langackerin episteeminen aikasuorakuvaus. Kognitiivisen kieliteorian lisäksi tutkimuksessa tukeudutaan perinteisiin kielioppeihin sekä tempuksia ja muita ajan ilmaisukeinoja käsittelevään tutkimukseen. Koska aineistona on kertomus, tässä tutkimuksessa viitataan myös joihinkin kerronnan teoriaan liittyviin keskeisiin käsitteisiin. Tutkimuksessa käytetyt menetelmät perustuvat pitkälti diskurssianalyysin metodeihin.

Talvisodassa imperfekti on tempus, joka liittyy varsinaisen tarinan aikaan ja jolla kertoja kuvaa omia menneitä sotakokemuksiaan. Pluskvamperfektillä ilmaistaan tapahtumia ja asiantiloja, jotka ovat aiemmuusrelaatiossa tarinan nykyhetkeen nähden. Preesens ja perfekti, kuten monet muutkin kielelliset keinot, kuvastavat kerronnan aikaa ja kertovan subjektin läsnäoloa. Tempusten lisäksi kertomuksen ajallisia suhteita jäsentävät Talvisodan ajan adverbiaalit. Diskursiivisella tasolla erityyppisten ajan adverbiaalien keskinäinen vaihtelu heijastaa kertojan sotaan liittyviä kokemuksia, ja viime kädessä Talvisodan ajasta tulee kertojan ja lukijan yhteisesti jakama intersubjektiivinen kokemus.