Työttömien aktivointitoimenpiteiden sekä työnhaun prosessin perusoikeuskytkennät ja tarkoituksenmukaisuus

Abstract

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää miten ja missä määrin työtöntä voi aktivoida työllistymään. Tutkimuksessa selvitetään työnhakijan sekä julkisen vallan oikeudet, velvollisuudet ja toimenpiteet sekä punnitaan näiden keskinäisiä suhteita. Tutkielma tulee näin ollen keskittymään vahvasti nimenomaan perusoikeuspunnintaan. Perusoikeudet on säädetty Suomen perustuslaissa (731/1999). Tutkimuksen kannalta relevanteimmat perusoikeudet ovat oikeus työhön ja elinkeinovapauteen (18 §) sekä oikeus sosiaaliturvaan (19 §). Tutkimuksessa analysoidaan vuonna 2021 julkaistusta hallituksen esityksestä (167/2021) johtuneita lainsäädäntömuutoksia. Kyseisen hallituksen esityksen tarkoituksena oli uudistaa työnhakijan palveluprosessia ja eräiden työttömyysetuuden saamisen edellytyksiä koskevaa lainsäädäntöä. Työttömiä työnhakijoita alettiin täten aktivoimaan muun muassa seuraavilla keinoilla: työnhakuvelvollisuus, kuntakokeilu, monialainen yhteispalvelu sekä kuntouttava työtoiminta.

Tutkimuksen metodina toimii lainoppi. Lainoppi valikoitui tutkimukseen lainsäädännön määrän systematisoinnin tarpeen vuoksi. Tutkimus keskittyy pääosin lainsäädännön tulkitsemiseen, uudelleenjärjestelyyn sekä oikeuden kollisionormien punnintaan. Toisin sanoen tutkimuksessa vaaditaan systematisointia, minkä vuoksi lainoppi palvelee parhaiten tutkimuksen tarkoitusta. Lainopin tarkoitus metodina on auttaa ymmärtämään ja tulkitsemaan eri aineistojen merkitystä tutkimuksen kannalta. Kolehmaisen (2015, s. 8.) mukaan lainoppi vaatii käyttäjältään metodin tuntemusta. Metodin tarkoituksena ei ole tuottaa johtopäätöksiä itsessään, vaan tapoja päästä johtopäätöksiin.

Suomen perustuslain (731/1999) pykälässä 18 turvataan jokaiselle oikeus hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla sekä velvoitetaan julkista valtaa suojelemaan työvoimaa, edistämään työllisyyttä ja pyrkimään turvaamaan oikeus työhön jokaiselle. Samassa pykälässä mainitaan, ettei ketään saa erottaa työstä ilman lakiin perustuvaa syytä. Tämä lainkohta luo tutkimukselle perusoikeudellisen viitekehyksen sekä painopisteen. Perusoikeuksiin kytkeytyy heikennyskielto, jonka mukaan parhaimman mahdollisen saavutetun tason alapuolelle taso ei saa uudelleen laskea. Tasosta puhuttaessa voidaan tarkoittaa muun muassa palveluiden tasoa, oikeusturvaa, viranomaisen toimintaa ja perusoikeuksia.

Tutkielman johtopäätöksenä todetaan, että Suomen perustuslaki ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset asettavat aktivointitoimenpiteille konkreettisia rajoituksia, jotka vaativat kohtuullisia, yksilöllisiä ja suhteellisuusvaatimuksen mukaisia palveluita. Työnhakuvelvollisuuden muutoksella sanktioiden uhalla uhataan työnhakijan autonomiaa ja sosiaaliturvan ehtoja, kun taas työttömyysturvalain pätevien syiden – kuten työstä eroamisen, työmatkan pituuden ja osallistumisesteiden – määrittely voi johtaa toimeentulon heikkenemiseen. Aktivointitoimenpiteiden, kuten kuntakokeilujen, monialaisen yhteispalvelun ja kuntouttavan työtoiminnan, tulee siksi tukea työnhakijan työkykyä ja mahdollisuuksia osallistua työmarkkinoihin ilman liiallisia rajoituksia, ja julkisen vallan on varmistettava, että perusoikeudet – oikeus työhön, sosiaaliturvaan, liikkumisvapauteen ja omaisuuden suojaan – toteutuvat käytännössä hyvän hallinnon periaatteen mukaisesti.