Nonverbal Communication and Stereotypes in Soap Operas – Body- and Object-adaptors in Salatut elämät and The Young and the Restless

Abstract

Tutkielman tarkoituksena oli tutkia ei-kielellistä kommunikaatiota sekä stereotyyppisiä henkilöhahmoja suomalaisessa saippuaoopperassa Salatut elämät sekä amerikkalaisessa The Young and the Restless (Tunteita ja tuoksuja). Tutkimusta varten valitut ei-kielellisen kommunikaation osa-alueet olivat vaatetus (body-adaptors) sekä käyttöesineet (object-adaptors). Vaatetuksen osa-alueesta tutkittiin saippuaoopperoiden hahmojen vaatteet, hiukset, korut ja ehosteet. Käyttöesineiden osa-alueesta taas tutkittiin hahmojen koti- ja työympäristön esineet ja sisustus. Tutkimusmetodina oli semioottinen analyysi, jonka mukaan vaatetuksen ja käyttöesineiden muuttujat saippuaoopperoissa kommunikoivat roolihahmoista. Tämän tutkimuksen hypoteesi oli, että vaatetusta ja käyttöesineitä käytetään vahvistamaan stereotyyppisiä hahmoja saippuaoopperoissa.

Teoreettisen pohjan tutkimukselle muodostivat ei-kielellinen kommunikaatio, saippuaooppera-genre sekä teatterisemiotiikka. Tutkimuksessa käytetyt ei-kielellisen kommunikaation osa-alueet olivat peräisin Fernando Poyatoksen jaottelusta. Peter Buckman taas on esitellyt saippuaoopperoissa useimmin esiintyvät stereotyyppiset hahmot, joista tässä tutkimuksessa analysoitiin tarkemmin neljää: säädyllinen aviomies (decent husband), roisto (villain), matriarkka (matriarch) ja kovan onnen sankaritar (heroine). Teatterisemiotiikka oli pohjana tutkittaessa stereotyyppisten hahmojen luomista.

Analyysi osoitti hypoteesin paikkansapitäväksi. Kummassakin saippuaoopperassa käytettiin ei-kielellistä kommunikaatiota vahvistamaan stereotyyppejä. Vaatetuksen ja käyttöesineiden eri ominaisuuksilla (esim. väri, materiaali) on vahvistettu stereotyyppien luontaisia piirteitä (esim. pahuus, äidillisyys). Analyysi myös osoitti, että suomalaisen ja amerikkalaisen saippuaoopperan välillä on eroja.